Kodittomat Espanjan koirat ry on aloittanut yhteistyön Sociedad Protectora de Plantas y Animalesin koiratarhan kanssa.
Tämä Malagalainen eläinten suojatarha, joka tunnetaan myös nimellä Refugio (=turvapaikka, suoja), on yksityisen yhdistyksen Sociedad Protectora de Plantas y Animalesin perustama ja ylläpitämä. Se sijaitsee Malagan kaupungin ulkolaidalla. Yhdistys on saanut kaupungilta tontin ja koirasuojat, mutta toistaiseksi siltä puuttuu rahat hankkia tilat toimistolle, keittiölle, varastolle ja pieneläinklinikalle. Tavoitteena on kuitenkin, että tarha voisi muuttaa uusiin tiloihin noin vuoden sisällä.
Refugiossa on noin 300 koiraa, joita on tuotu tarhalle sekä kodeista että otettu kiinni kaduilta. Tarhaa pitävä yhdistys on tehnyt sopimuksen kaupungin kanssa ja vastaa irtokoirien kiinniottamisesta myös yöaikaan, kun paikallispoliisille tehdään ilmoitus. Tarhan olot ovat karummat kuin PAD:n ja SOS:n koiratarhoilla. Ihan lähettyvillä on kaksi slummia, jonka asukkaat käyvät ovat käyneet joskus öisin kivittämässä ja ammuskelemassa turvattomia eläimiä. Tarhalla ei ole mahdollisuutta pitää ympärivuorokautista vartiointia.
Video Asperonesin koiratarhalta (vaatii Flash-tuen selaimeesi)
Tarhalla käy päivittäin eläinlääkäri, joka suorittaa rokotukset, steriloinnit / kastroinnit ja muut hoidot tarhan omissa tiloissa. Pahoin loukkaantunet, aggressiiviset koirat ja usein myös vastasyntyneitä pentuja joudutaan nukuttamaan.
Vaikka tarhan olot ovatkin todella kurjat liian isosta koiramäärästä johtuen, hoidetaan jokaiselle tarhalta Suomeen tulevalle koiralle kaikki tarvittava, kuten passi, mikrosiru, kaikki tarvittavat rokotukset ja eläinlääkärin tarkastukset.
HUOM! Tarhan sivuilla esitellään paljon kotia etsiviä koiria, mutta sivuilta ei missään tapauksessa voi lähteä valitsemaan koiraa, tarhan sivuja päivitetään vaihtelevasti. Jos tosissasi olet kiinnostunut jostakin tarhan omilla sivuilla olevasta koirasta, ota yhteyttä sähköpostitse Miiaan niin selvitämme tilanteen.