Kertomus Bingosta kotona Suomessa

Bingo saapui meille sunnuntain 22. ja maanantain 23.7.07 välisenä yönä. Lentokentälle saavuimme melkein tunnin etuajassa, mutta aika meni siellä nopeasti tutkiessamme paikkoja kun emme kumpikaan olleet aikaisemmin siellä käyneet. Kellon lähestyessä 1.10 jolloin koneen oli määrä laskeutua, perhoset pyörivät vatsassamme. Sitten luimme taululta, että lento oli laskeutunut ja odottelimme häkkiä työntävää ihmistä. Vihdoin ja viimein sellainen ilmestyi näköpiiriimme ja siirryimme koko konkkaronkka koirien kanssa vähän syrjemmälle.

Yritimme kurkkia häkin sisään ja nähdä oliko siellä meidän Bingoa ensinkään ja kyllähän siellä mustavalkoinen kuono näytti vilkahtavan! Sitten otimme molemmat koirat kiinni ja laitoin Bingolle oman pannan. Hauveli joka väsyneenä, unisena ja ihmeissään asteli ulos häkistä, sulatti sydämeni heti ja kaikki jännitys ja muu ympäristö unohtui täysin. Bingo oli juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan ja vielä pienempi kuin mitä olin kuvitellut (mikä oli siis vain hyvä!). Siinä sitten rapsuttelimme Bingoa ja tutustuimme, mutta Bingo oli melko vaisu, taisivat rauhoittavat vielä vaikuttaa aika hyvin. Sitten lähdimme kaikkien asioiden selvittyä kohti autoa, mutta Bingo ei suostunut kävelemään joten kannoin sen autoon. Melkein heti se köllähti takapenkille nukkumaan, jossa sitä rapsuttelin koko matkan ajan.

Heti seuraavana päivänä saimme pienen ongelman, kun Bingo ei suostunut tekemään tarpeitaan vaikka kuinka usein olisimme käyneet ulkona. Niimpä illalla sitten löytyi pieni pissalätäkkö makkarin matolta. Olimme neuvottomia, miten kertoa koiralle että tarkoitus oli pissata ulos? Menimpä sitten seuraavana päivänä käymään Bingon kanssa läheisessä koirapuistossa ja heti se juoksi tekemään tarpeensa! Niimpä älysimme viedä hänet sinne aina tarpeillensa ja kehuimme tietenkin kovasti. Viikon loppuun mennessä Bingo osasi tehdä tarpeensa muuallekin tarpeen vaatiessa ja koiruli osoittautui täysin sisäsiistiksi.

Sen olemme jo viikon aikana huomanneet, että poika on erittäin oppivainen ja namupalojen takia tekee kyllä mitä pyydetään. Leluilla Bingo ei osaa leikkiä eikä myöskään osaa hakea keppiä tms. mutta se ei Bingoa haittaa sillä on ihan omat leikkinsä (mm. heinänpelastusleikki, jossa se käy vedestä hakemassa heiniä ja tuo ne rantaan, namien piilotusleikki, kaivamista, ötököiden jahtaamista yms...)

Hihnassa Bingo osaa kävellä tosi nätisti (siis ei vedä tms. vierellä ei kuitenkaan vielä osaa kävellä ja välillä aina unohtaa että on hihnassa esim. jäniksen nähtyään....), mutta kaulapannasta poika ei tykkää vaan käytämme valjaita. Muutamat käskytkin on jo opittu mm. ei, hiljaa, tule, tänne, istu. Sisällä Bingo on aina tosi rauhallinen, syö ja nukkuu ja on halailtavana ja rapsuteltavana (parketti tykkää!). Ulkona sitten touhottaa ja purkaa energiaansa.

Bingo on ehkä maailman kiltein ja ystävällisin koira, on vähän alistuvakin. Erittäin kärsivällinen myös. Kaikin puolin niin ihana koira, että ylitti kaikki odotuksemme ja kaikki on mennyt ehkä liiankin hyvin! Noh, realistina ymmärrän että jossakin asiassahan niitä ongelmia on vielä pakko tulla... Yksin jääminen on vielä sellainen asia mitä pitää harjoitella ja kovasti, nyt nimittäin ulvoo ja vinkuu heti kun jää yksin.

Mutta tässä nyt oli nämä ensimmäisen viikon kuulumiset! :)

Terveisen Bingo, Sari ja Lauri


Takaisin