Bongo kotona Suomessa


BONGON 10 PÄIVÄÄ

Meidän espanjalainen saapui aikaisin pitkäperjantain aamuna Helsinki-Vantaalle. Pongo, joka sitten osoittautuikin Bongoksi passin mukaan, tuli hieman takajalat horjuen esille kuljetuslaatikosta. Kiireen vuoksi piti saapumismuodollisuudet saada alta pois niin äkkiä, että jäi kunnon kiitokset Helenallekin antamatta. Nyt kuitenkin jälkikäteen paljon kiitoksia, Helena osasi valita meille aivan oikean koiran, taitaa olla paljon ammattitaitoa kertynyt ajan mittaan.

Niin, Bongo tietää miten pitkä perjantai voi olla. Lentoasemalta suoraan autoon, hyvä että ehti ripulimahan tyhjentää. Autolla Turkuun ja sieltä laivaan. Kotona vasta iltapäivällä kolmen aikaan. Automatka sujui hyvin, pysähdyttiin pari kertaa tarpeille. Laiva oli varmaan uusi kokemus, päiväkin oli aika tuulinen, laiva keinui ja tärisi. Portaissa oli hieman hankala kulkea, kun takajalat meinasi mennä alta. Johtui varmaan rauhoittavista lääkkeistä. Niin me sitten kuljimme hissillä kuudennelta hyttikannelta yhdeksännelle ulkoilukannelle. Bongo oli tosi kiltisti hississä, olipa siinä kuinka täyttä tahansa.

Kotona sitten tutkittiin paikkoja ja käytiin varmaan tarpeelliselle levolle. Kunnes me laitoimme TV:n päälle. Se oli Bongolle sellainen ihme, että sitä piti mennä piiloon eteisen nurkkaan, sohvan selkänojan yli loikaten. Poika ei ole varmaankaan tutustunut isoihin televisioruutuihin, yhtäkkiä oli olohuoneessa aivan vieraita, suuria, ihmisiä. Vieläkään Bongo ei tykkää telkkarista, vaikka ei enään heti karkuun juokse.

Vatsa oli ensi alkuun sekaisin, silti Bongo ei ole kertaakaan tehnyt tarpeitaan sisälle vaan on aina sinnitellyt kunnes on päässy ulos. Toisena pääsiäispäivänä kävimme sitten apteekista ostamassa Canikuria ja sillähän se vatsa tasapainottui. Tämän vatsataudin vuoksi Bongo pääsikin ulos lenkille aika usein. Lähiympäristö on koluttu, kaupungin keskustassa on kierretty ja käyty luontopolkuja kulkemassa. Bongo on selvästi tottunut kulkemaan hihnassa, eikä mitään ongelmia ole ollut vastaan tulevien ihmisten tai koirien kanssa. Ja ulkoiluilmoissahan ei ole ollut valittamista.

Saimme nyt perjantaina 13. pnä veneen vesille ja ensimmäinen mökkireissu oli edessä. Pikkuvene oli Bongon mielestä hieman arveluttava, mutta kyllä se kyyti sitten kuitenkin kelpasi. Onneksi nyt ei ollut tuulista. Mökillä sai sitten olla ulkona ilman hihnaa ja pienellä rantaniityllä pystyi todella laittamaan täyden höyryn päälle. Ainoa Bongoa häiritsevä elementti oli aallot, jotka löivät rantaan. Bongo saattoi tulla aivan hysteeriseksi niistä. Se juoksi pitkin rantaviivaa edestakaisin haukkuen ja yritti puremalla saada aallot aisoihin. Tämä ei todella ollut leikkiä vaan totista totta. Silloin ei Bongo kuullut kutsua eikä edes vilkaissut isäntäväkeensä. Ainut keino oli saada koiraa niskasta kiinni, jotta sai sen hieman kauemmaksi rannasta ja siten rauhoittumaan. No, luultavasti niihin aaltoihinkin ajan mittaan tottuu.

Niin, meillä on kivaa Bongon kanssa ja vaikuttaa siltä, että Bongokin viihtyy. Eläinlääkärikin sanoi, että olettepa saaneet hienon koiran, terveen ja hyväluontoisen.

Keväisin terverisin
Bongo, Tuula ja Börje


Takaisin