CADBURY

Cadburylle etsitään uutta kotia, koska sen nykyisellä kodilla ei ole tarjota näin vilkkaalle koiralle sen tarvitsemaa aktiviteettia. Lisäksi perheen toiset koirat eivät ole vielä täysin hyväksyneet sitä lauman jäseneksi, vaikka yhteiseloa on takana jo pari kuukautta. Cadbury tarvitsee myös paljon ymmärrystä ja apua sen poteman eroahdistuksen pois kitkemiseksi. Se ei ole vielä täysin sisäsiisti, mikä on todennäköisesti myös yksi eroahdistuksen oireista.

Cadbury tulee todella hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja ihmisille se on myös ystävällinen. Haussa on siis koti jolla on kokemusta eroahdistuksen hoidosta tai tarpeeksi kiinnostusta ja pitkää pinnaa hoitaa poika kuntoon. Muuten Cadbury on todella valloittavan ihana koira, josta saa hyvän kaverin. Cadbury asuu pääkaupunkiseudulla, jossa siihen voi käydä tutustumassa sopimuksen mukaan.

Tässä kertomus ja kuvia Cadburysta tarhalla Espanjassa:



Tämä poika on saanut nimensä englantilaisen suklaan mukaan ja todella makea poika onkin. Reipas, iloinen ja ihmisiä rakastava poika on kunnalliselta tarhalta tullut. Todella komea koira, joka tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa. Kissat oli Cadburyn mielestä hieman pelottavia ja niitä pitikin aika epäluuloisesti katsella. Elämäniloa täynnä ja heti ryhtymässä leikkiin. Caddy on noin 50 cm korkea ja painoa veikkaisin noin 15-17 kiloa. Ikää pojalla reilu vuosi.

Koiran adoptointi etenee seuraavasti:

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi täyttää Kotiselvityslomake, joka aukeaa tästä.
2. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä yhdistyksen edustajaan ja kysellä tietystä koirasta tarkemmin.
3. Mikäli yhdessä päädymme siihen, että voit tarjota hyvän kodin tuolle koiralle, teemme koirasta luovutussopimuksen, hoidamme maksut kuntoon ja koiran tulo Suomeen järjestetään.

Lisätietoja Cadburysta:



Takaisin