Iines (ent. Chita) kotona Suomessa

Hau hau, Iines tässä MOI! Oon nyt saapunut mun uuteen kotiin tänne Espooseen, ja on kyl ollut tosi kivaa. Adoptiomammani oli mua sunnuntaina öisellä kentällä vastassa, ja se olikin hyvä juttu, koska syöksyin lentoboxistani ulos kuin pitkänmatkan ohjus, siellä laatikossa oli nimittäin jo vähän tylsää, vaikka Margot mulle pitikin kärsivällisenä seuraa! Ekana tietysti pussasin kaikki mua vastaanottamassa olleet 10+ ihmistä (no, oli siellä muitakin koiria tulossa) ja saattajani sanoikin, että se rauhoittava aine ei oikeen tepsinyt muhun. Uudenkarhea pinkki panta kaulassa sitten lähdettiin lentokentältä Espoon Tapiolaan, nukuin mammani sylissä koko matkan ihan niin kuin oisin aina siinä matkustanut. Perillä mua odottikin raidallinen yllätys, siellä oli nimittäin lisää vastaanottokomiteaa vastassa, nimittäin uusi whippet-velipoikani Tiikeri ja harjis-siskoni Donna. Tiikeri huiskutti mulle kovasti häntää ja mä olin siitä riemukkaasta vastaanotosta vähän hämilläni. Ensimmäisen yön ihmettelin semmosia kummallisia kapistuksia (siis huonekaluja), ja uskaltauduin jopa sohvalle, vaikka se vähän hassusti tassuni alla joustikin. (Mun pitkällä valkotupsuisella hännällä saa muuten aikaan kummallisia ääniä, kun sitä oikein vimmatusti heiluttaa niin ne kapistukset kolisee hassusti! J) Ehdin mä vähän nukkuakin ennen kuin aamulla taas aloitin pentukoiran innolla kaikki aamupuuhat, kuten aamun Hesarin ’lukemisen’. Ensimmäinen viikko on mulla mennyt tutustuessa mun uuteen kotiin ja perheeseen. Mä ainakin olen syönyt reippaasti, ja rakastan täti Saarioisen lihapullia. Kävin mä tiistaina moikkaamassa mun lääkäritätiäkin Arkki-eläinlääkäriasemalla, ja sain lääkkeet mua kiusanneeseen yskään. Eläinlääkäri sanoi mun mammalle, että mulla tuntuis olevan ”kaikki kulhot ja kupit kaapissa ja nappulat paikallaan”, mitäköhän se tarkoittikin?! No en tiedä, mä kuiteski otin tirsat siinä hoitopöydällä ja muutenkin tykkäsin käynnistä! Mun mamma oli kyllä musta tosi ylpeä, kun olin niin hienosti siellä, ja bussimatkakin meni kun vanhalta konkarilta. Mä olen tykästynyt kovasti näihin suomalaisiin ihmisiin, ja ainakin Tapiolassa on paljon ihania mummoja ja mä tervehdin niitä lenkillä aina kaikkia. Mua tapaamaan tulleet vieraat mä tervehdin syliin (kysymättä) pomppaamalla ja salamannopeasti pussaamalla, sillai saa ihmiset vähintäänkin hämilleen ja mamma koittaa nolona selittää, että ”siinä ilmoituksessa luki, että rauhallinen….” J Osaan mä muuten jo istua, ja mennä maahankin, aika hyvin etten sanois, kun oon ollu täällä vasta 5 päivää. Mun mamma meinas kai seuraavaks opettaa mulle, miten yläviitonen läimäytetään, kun mä mun isoa tassua heilutan muutenkin niin paljon. Niin, ja mun kuulemma pitäs opetella odottamaan, mutta mä en oikeen ehdi kun mulla on aina satanen vauhtia päällä. Mä oon vasta noin puoli vuotta, ja mä ehdin onneks oppia rauhallisemmaks tässä kun vielä vähän kasvan. Mun uudet veli ja sisko on ottanut mut hyvin vastaan. Tiikerin kanssa me vaihdellaan luita, koska toisen luut maistuu aina omia paremmilta. Oon mä saanu leikkiä jo Tiikerinkin leluilla, ja on mulla Rovaniemen kummin lähettämä omakin lelu, ja olen sitä järsinyt jo hyvän matkaa. Koska mä olen tämmönen hyväntahtoinen, iloinen ja kömpelö otus, niin eihän musta voi kun tykätä. Ja oon mä vähän koominenkin välillä, siks mulle annettiin uusi hieno nimikin: Iines, vähän niinkun se Iines-ankka. Mä laitan täs vielä hau-ja-vuh -terkkuja mun matkakamuille, eli Tinalle, Helmutille, Margotille ja Churrolle, ja kiitän Espanjankoirien Miiaa, Hannaa ja mun lentokummia siitä, että pääsin turvallisesti kotiin. Terveisin reipas ja rohkea reportterinne Iines Espoosta, sekä Hanna-mamma, Tiikeri ja Donna Vanha kertomus Iineksestä tarhalla Espanjassa.

Takaisin