DANDI



Muutettuani kotoani omilleni ajattelin hankkia koiran, koska lapsuuden kodissanikin oli sellainen ollut. Koska Suomesta ei löytynyt pieniä sekarotuisia koiria! päädyin ottamaan koiran ulkomailta. Ominaisuuksiltaan hain seurakoiraa, joka olisi mahdollisimman sosiaalinen, pieni ja hiljainen koska asun kerrostalossa ja että se olisi helppo ottaa mukaan reissuun. Olin myös valmis haasteisiin, vaikka tämä ensimmäinen ikioma koirani olisikin.

Selaillessani internetissä sivustoja törmäsin pelastetaan koirat ry: n josta sain kuin sainkin Dandin! Suomeen tuonti aika oli ylättävän lyhyt ja kun vain vapaita lentoja löytyi kaikki sujuikin sen jälkeen luontevasti ja hyvin. Tarhalla olleesta arasta ja pelokkaasta koirasta ei ollut enää merkkiäkään kun pääsimme autoon ja askeleen lähemmäksi kotia. Koko matkan se havannoi ympäristöään ja oli erittäin tarkkaavainen. Ensimmäisen yön se pissaili sisälle ja oli energinen! Junamatkan Helsingistä Joensuuhun se oli aivan samanlainen kuin ensimmäisen yönkin, mutta hiukan lohtua toi eläinvaunussa ollut nainen joka sanoi ettei Dandista huomaisi ollenkaan ettei se ole ollut minulla kuin päivän.. Eläinlääkäristäkin saatiin terveenpaperit.

Asunnossani se oppi sisäsiistiksi yllättävän nopeasti ja Dandi osaa jo näin kahden kuukauden jälkeen melkeimpä kaikki perusasiat. Syksyllä meillä alkaa koirankoulutuskurssi ja sen jälkeen ajattelin tähdätä senkanssa agilityradoille. Energinen se on vieläkin ja yrittää pomottaa muita koiria ja kadulta on tainut jäädä tavaksi syödä kaikki minkä se päättelee kelpaavan syötäväksi. Eli lenkillä saa olla koko ajan tonkimasta sen suusta yleisimmin nenäliinoja tai tyhjiä ruokakääreitä :) Joitain löytämiään herkkujaan se pitää niin hanakasti itsellään että saa varoa sormien litistymistä hampaiden väliin. Joitain aarteitaan se kantaa koko lenkin aina koti- ovelle asti esimerkiksi rukkasia.. Vieläkin se pelkää joitakin miehiä ja osoittaa sen haukkumalla ja arastelemalla, mutta kaikille perheenjäsenille se on jo oma energinen ja hauska itsensä. Oikea jokseenkin itsepäinen ilonlähde.. Yleisimmin ihmetystä herättää Dandin ulkonäkö ja vaaleat silmät sekä kirsu, mutta minusta on vain mukavaa kun oma koira on persoonallinen.

Odotan innolla tulevaa talvea ja lunta, nimittäin ne vähäiset lumet mitä oli Dandin saapumisen aikaan jäljellä herättivät siinä suurta hilpeyttä! En voi sanoa katuvani yhtään sitä että hankin koirani tällätavoin, suosittelen jos vain sopiva koira löytyy juuri Sinunkin kotiisi. Kiitos niille ihanille ihmisille jotka jaksavat toimintaa pyörittää!

T:Lea ja Dandi, kavereiden kesken Dani :)


Takaisin