Elena kotona Suomessa
|
Elena oli meille tullessaan hirvittävän laiha ja likainen. Ensimmäisinä päivinä menikin kaikki suuhun mitä eteensä vain sai. Nyt Elenasta onkin tullut pikkuinen pullukka joka tykkää kelliä sylissä kaiken aikaa. Suukkoja piisaa ja energiasta ei ole puutetta! Se onkin aikamoista menoa, kun Riki ja Elena jahtaavat toisiaan ympäri taloa. Koirat ovat keskenään tulleet loistavasti toimeen eikä pienen pientäkään riitaa ole tullut. Välillä tosin tulee kinaa siitä, kumpi saa nukkua kainalossa ja kumman täytyy tyytyä nukkumaan jalkopäässä.
Yksinkin on koirat jätetty ja kaikki on tuolla välillä sujunut hyvin, vaikka kukkamullat onkin pöllytetty purkeistaan ja matot on rullattu kasaan. Elena ottaa Rikistä mallia useimmissa asioissa, esimerkiksi siinä, että tyttö yrittää kovasti nostaa jalkaa kun pissaa. =) Sisäsiistiksi ei Elena ole oppinut ja vahinkoja sattuu vähän liiankin usein, mutta yritys ulos oppimisesta on kova! Ensimmäinen pesu oli arka paikka Elenalle, mutta nyt tyttö tulee mielellään suihkuun ja saunassakin on päässyt käymään. Tämä energiapakkaus on myös pikkuinen varas. Pöydille hyppiminen ei ole ongelma tältä vesseliltä, joten herkutkin niiltä häviää heti kun selkänsä kääntää. Kun tästä yrittää torua, niin ei Elena sitä ymmärrä, vaan heiluttaa kovasti häntää ja antaa suukkoja aivan kun ei olisi mitään pahaa tehnytkään. =) Lenkillä kaikki sujuu hyvin ja Elena siellä mielellään käykin. Vapaaksi kun pääsevät, niin koirat pinkovat tuhatta ja sataa. Autot, pyörät ja muut lenkkeilijät koirineen eivät ole tyttöselle ongelma. Elena on kotiutunut loistavasti, vaikka asioita on joita täytyy vielä harjoitella ja opetella. Elena köllöttelee mielellään niin paljon sylissä kuin mahdollista ja tuntuu että suukkojakin tulee mielin määrin. Terveisin: Anne ja Lapset Vanha kertomus Elenasta tarhalla Espanjassa. |