Emma kotona Suomessa
|
Emma saapui Suomeen 20.7.07.
Emma on kaiken kaikkiaan erittäin pirteä ja iloinen koira, jolle kodistamme on tullut maailman tärkein paikka. Emma on oppinut että me tulemme ja menemme; mutta palaamme aina kotiin. Aamulla pieni mökötys kun tietään meidän lähtevän töihin ja kouluihin. Mutta onhan kotona aina kaveri mukana. Sopeutuminen perheemme cairnterrieri Remun kanssa on ollut yllättävän helppoa. Emma ja Remu ovat nykyisin kuin sisarukset. Nahistellaan, painitaan ja näpistellään toisen leluja ja luita. Ja lopuksi lötkötellään rinnakkain. Naapurin koiriin Emma on myös tutustunut. Ja sieltä on löytynyt oikein mukava painikaveri, Minni, niin että Minnillä on nyt tuplasyy karata meidän pihalle. Eläinlääkärissä olemme Emman kanssa joutuneet käymään pariin otteeseen. Ensin oli ilmeisesti tarhalla tehdystä leikkauksesta johtuva tulehdus ja sitten perään nielurisojentulehdus. Kaksi antibioottikuuria peräjälkeen. Nämä taudit eivät ole Emman pirteyttä vieneet, mutta olemme joutuneet rajoittamaan pidempien lenkkien tekoa Emman kanssa. Ihmiset kun tapaavat Emman, niin kyselevät yleensä Emman rotua. On kuulemma eksoottisen rotukoiran näköinen. Kaunis ja sopusuhtainen koira, jota ei voi muuta kun rakastaa. Ai niin ja se sisäsiisteys. Muuta matto on jouduttu pesemään.( Onneksi on kesä). Kun on tottunut jo aikuiseen sisäsiistiin koiraan, niin tässä me olemme joutuneet hiukan opettamaan Emmaan tavoille. Kiitos Miia ja Helena tekemästänne työstä. T: Anita, Reino, Miikka, Emmi, Remu ja Emma Vanha kertomus Emmasta tarhalla Espanjassa. |