Estel kotona Suomessa

Estel saapui Suomeen 20.8.2007. Lentomatka oli ehkä ollut rankka, koska vanha vaari halusi innokkaasti pois häkistä.

Heti ensimmäisenä iltana Estel osoitte lempipaikkansa, hän nauttii sohvalla löhöilystä. Sellainen tuntuma on tullut, että Estel on saattanut olla perheen ainoa koira, koska hän ei erityisemmin kaipaa muiden koirien seuraa. Tyttäreni koirien Perron (Kodin saaneet sivu 1 Rufe), Nellan ja Beettan kanssa tulee ihan hyvin juttuun, mutta tärkeintä on se, että emäntä on lähituntumassa. Ensin alkuun Estel seurasi emäntäänsä herkeämättä ja eroahdistuksen oireita oli. Nyt luottamusta on syntynyt ja Estel luottaa siihen, että emäntä palaa suihkusta samasta ovesta mistä sinne menikin ja emännän töistä paluu on päivän onnellisin hetki puolin ja toisin. Estel nauttii silittelystä ja rapsuttamisesta suunnattomasti, vaikka alkuun koskettaminen saattoi aiheuttaa murisemista.

Vanha vaari hakeutuu mieluiten aurinkoisimpaan ja lämpimimpään paikkaan, jos sellainen sattuu jostakin löytymään. Sadesäällä ulos meno ei myöskään ole lempipuuhia. Muuten Estel ulkoilee mielellään, virtaa löytyy ja ikä ei ole hidastanut vauhtia. Muutama viikko saapumisesta kului ennen kuin alkoi näkyä iloista hännän heilutusta ja epäluuloisuus väistyi. Estelin lempipuuhia on autossa istuminen ja ajonaikana ikkunasta liikenteen tarkkailu viisaan oloisena. Jos auton ovi on auki ja Estel vapaana, hyppää vaari itse autoon nukkumaan.

Terveisin Estelin emäntä Erja


Vanha kertomus Estelistä tarhalla Espanjassa.



Takaisin