Finita kotona Suomessa

Terve! Täällä 1,5 vuotias husky-narttu, Finita. Tulin Suomeen 7.9.2007 kello 01.10 Helsinki-Vantaa -lentokentälle. Kentällä minua oli vastassa uusi omistajani Marko. Matka oli Espanjan auringon alta pitkä ja raskas. Jo kentällä minua ihmetytti moni asia ja siksi olinkin hyvin levoton. Niin paljon uusia kasvoja ja ihmeellisiä asioita. Kotiin minulla oli matkaa reilut 200 kilometriä. Autoon päästyäni ihmettelin mihin olin menossa ja mikä minua perillä odottaisi. Alkumatkan halusin vain tarkkailla maailman menoa tummien ikkunoiden läpi. Jossakin vaiheessa päätin kuitenkin ummistaa silmäni ja levätä. Kotini oli täysin erilainen paikka kuin olin tottunut. Oli katto ja seinät. Oli pehmeä sänky ja sohva johon halusin heti mennä lepäämään. Nyt tajuan ettei se olekaan minun lepopaikkani vaan ystäväni, omistajani Markon. Siinä on kyllä kiva salaa lepäillä kun yksin olen kotona :) Tavoille oli mielestäni aluksi vaikea tottua. Kovasti tuo Marko tuossa yritti minulle jotain sanoa, mutta eihän siitä aluksi mitään tullut. Onneksi nyt tiedän nuo tärkeimmät asiat kuten "ei" ja "ulos" sekä "paikka". Kivoin sana jonka olen oppinut on "hyvä". Siitä pidän eniten ja siksi olenkin esimerkillinen käyttäytymään. Täällä on mielestäni tosi kiva olla. Saa olla raikkaassa ulkoilmassa. Uutta kyllä sisällä haluan kuitenkin yöni viettää. Minulle on rakennettu oikein kiva ja tilava aitaus tuohon takapihalle. Siinä minä katselen ja kuuntelen luonnon ja maailman ääniä. Välillä saattaa naapurin kissakin tulla minua moikkaamaan mutta kauan hän ei minun kanssa tahdo leikkiä. Ehkä hän vain pitää erilaisista asioista kuin minä. Parasta kyllä täällä on pitkät lenkit luonnossa. En tiennytkään että maailmaan mahtuu niin monta eri hajua. tuulen vire ja auringon paiste ovat mieluisia. Ruuan puolesta minulla ei ole valitettavaa. Rakastan puruluita. Niitä voisin kalvaa vaikka koko päivän. Usein ne vain loppuvat kesken, mutta onneksi omistajalla tuntuu olevan oikein mehevä piilo, josta hän sitten minulle antaa. Myös oikein aneleva ja suloinen katse tuntuu helpottavan minun elämääni. Minulla on kuitenkin niin kauniit silmät ja turkki. Ruokana minulle on nyt aluksi annettu papanoita. Oikein herkullista kanaa ja härkää ja lihaa. Nam. Muutaman kerran olen kunnon lihaa kastikkeessa saanut mutta mahani ei vielä täysin sitä kestä. Mutta nyt tuntuu että pystyn kyllä syömään enemmän eri ruokia ilman minkäänlaisia vaivoja. Olen tässä ajan kuluesa saanut myös useita uusia kavereita. Perheen toinen koira, Nero, on mukava leikkikaveri, vaikka hän iän takia väsyykin nopeasti. Samoin Markon pikkuveljen koira, Fuji, on oikein ihana, varsinkin kun hän jaksaa touhuta ja tehdä kepposia. Ihmisistä pidän oikein kovasti. On kiva kun joku tulee ja rapsuttaa. Nyt olen oppinut että ulos tehdään asiat, eikä sisälle. Ekoina päivinä hätä oli vain niin kova että en tiennyt mihin mennä. Mutta samanlailla kun tarhalla, ulos mennään hommat tekemään. Ja minusta tuntuu ettei omistajani tykkää kun kakat odottavat sisällä. Kaiken kaikkiaan minulla on ollut tosi kivaa. Niin paljon on uutta opittu ja niin paljon on uusia asoita koettu että koti-ikävää en ole edes kerinnyt potea. Toivottavasti vielä edessä on uusia asioita ja haasteita. Olen kuitenkin tälläistä menevää sorttia. Ja jos homma käy tylsäksi osaan olla itsepäinen. Toisaalta tuntuu että kenkien pureskelullakin on osuutta asiaan :) vaikka sitä en kyllä ole kovinkaan usein enää tehnyt. Nyt pitää sanoa Moi kaikille ja jatkan matkaa. Toivotan kaikille hyvää syksyn alkua ja oikein hulvatonta talven odottelua. Mikä se talvi sitten liekin! Terv. Marko ja Finita

Takaisin