Falo (ent. Franky) kotona Suomessa

Falo eli vanhalta nimeltään Franky saapui meille marraskuun lopulla. Jännittävä matka lentokentältä alkoi pelottavalla tuulikaapin läpikululla. Ei onnistunut ja poikaa pelotti kaikki kunnes kävimme hakemassa Foxien autosta. Kylläpä uskalsikin kävellä sen jälkeen. Automatka sujui yllättävän hyvin ja nykyisin tuo pieni piski nukkuu kaikki automatkat tyytyväisenä toisin kuin Foxie (viiden tunnin automatkan jälkeen muu autokunta on valmis nukkumaan mutta hyvinnukkunut pentu puhkuu kellosta riippumatta intoa ja energiaa). Ruoka maittaa ja tämäkin pieni pallero söisi oman painonsa ruokaa jos vain annettaisiin. Kummia nuo meidän koirat kun ruokaa ei varmasti säästellä. Nykyään syömisrituaalit päättyvät siihen, että piskit käyvät tarkistamassa toistensa jäljet, jottei hyvää ruokaa jäisi suotta lautasen reunoille (tosin tarkastusnuolaisut ovat turhia, sen verran tarkkaa työtä molemmat tekevät). Falo oli alkuun niin säikky, että ensimmäiseen viikkoon isännän ei tarvinnut koskea koiraa ollenkaan (lenkeille lähtö ja pannan laitto olivatkin aikamoisia urheilu- ja suostuttelusuorituksia) vaan emännän tehtäväksi jäi yrittää tuoda rohkeutta ja luottamusta poikaan. Lopulta isännän puolipakolla suorittama syliin kaappaus ja rapsuttelu sai Falon luottamaan ja uskomaan, ettei tarvitse pelätä. Lenkeillä arkuus näkyi siinä, ettei pieni uskaltanut haistella muita koiria vaan kulki Foxien varjona. Jos joku yritti tulla lähemmäs, sai tulija kauheat kirkumiset vastaansa. Nyttemmin asia menee niin, että jollei poitsu pääse nuuhkimaan, rupeaa se miehekkäästi kirkumaan. Sisäsiisteys tuotti melko pitkään vaikeuksia. Poika ei meinannut millään uskoa että pääsee ulos, vaan rupesi tyytyväisenä lorottelemaan matoille. Ja päivisin tuo ikävystyminen meinasi olla todella ongelmallista, sillä muutamat kengät siirtyivät kenkien taivaaseen. Pari kuutiota enemmän ja vähemmän tärkeää paperi”jätettä” tuli silputuksi tavalla, jolle paperisilppurit olisivat kateellisia. Myöskin emännän kasvikunta koki ”luonnollista” uudistumista revittyjen lehtien ja oksien muodossa. Terävät naskalihampaat ovat nyttemmin saatu käymään puruluiden ja -tikkujen kimppuun, pehmolelut ovat myös kestosuosikkeja. Tosin Foxien monta kuukautta ehjinä vaalimat lempparilelut kokivat kovia vain parissa päivässä pennun päästyä niihin käsiksi. Nykyään leikki naskalihampaiden kanssa sujuu hyvin, joskin Foxien nenä tuppaa kärsimään innokkaan pojan räyhäkkäistä leikeistä. Eikä ole Foxien tarvinnut pennun tulon jälkeen sen koommin omia korviaan puhdistaa, pieni on näet kova nuolemaan korvat, kädet, jalat... Foxie oli alkuun melko hämmentynyt pienestä tulokkaasta ja alkuun suhtautui jopa totaalisen diktaattorin tavoin vartioiden makuuhuoneen ovella tulokkaan tuloja ja menoja (ja pojan oli siis turha yrittää makkariin, siihen jos erehtyi, oli lähtö todella nopea). Kolme viikkoa Falon saapumisen jälkeen lähdimme Itä-Suomeen joululomalle ja jännitimme pienen irtipitämistä. Kyllähän tuo hyvin irti pysyi ja seurasi vain Foxieta kaiken aikaa. Foxie hyväksyi pennun, kun näki että kyllä siitä vielä kova koira tulee. Piskit näet olivat neljän päivän aikana liki neljä tuntia omilla teillään. Foxie kyllä hoitaa itsensä ja se saa käydä omilla retkillään lähimetsissä, mutta tuommoinen mistääntajuamaton pentu huoletti aikalailla, sillä koirat kävivät kaksi pitkää lenkkiä kaksin. Jälkimmäinen kesti lähes kolme tuntia ja pentu tuli takaisin rättiväsyneenä 20 minuuttia Foxien perässä. Espanjasta Falo toi tuliaisena korvapunkkeja, jotka iloisesti tarttuivat Foxieenkin. Eläinlääkärireissu meni kuitenkin hienosti Foxin näyttäessä mallia sekä rauhallisen eläinlääkärin varmojen otteiden ansiosta. Poika rauhoittui paljon punkkikuurin jälkeen ja loppui turha sätkyily ja hötkyily. Onneksi. Yhteiset leikit ja yhteisolo on jalostunut tuon reissun jälkeen totaalisesti. Piskit makaavat ja leikkivät yhdessä välillä jopa hurjankin oloisesti. Foxien rauhallinen esimerkki sekä ”huolenpito” ovat saaneet poitsun rohkaistumaan uskomattomissa määrin ja Faloa ei tunnistaisi enää samaksi koiraksi. Vieraat ihmiset ja koirat pääsevät rapsutus etäisyydelle kunhan rauhallisesti toimitaan. Ja jos se ei auta, tulee Falolle kiire tulla hakemaan huomiota, kun Foxie saapuu paikalle. Perheemme lentävä lause onkin ”Missä Foxie, siellä Falo”. Alku oli todella rankkaa, mutta voittajina on selvitty. Joten Falokin tuli, puri ja voitti paikan sängystämme (ja tietenkin mukavasti isännän jalkojen päältä). Vanha kertomus Falosta tarhalla Espanjassa.

Takaisin