Fritte kotona Suomessa
Meidän iltatähti. Utelias, reipas ja rakastaa uutta perhettään. Kulkee perässä ja ollut mukana kyläreissuilla, josta tietää pääsevänsä takaisin kotiin. Ollut jo muutaman päivän yksin kotona. Todella hienosti mennyt, nukkumatti kiusannut päivän kun kaikki olleet poissa. Kotiin saapuu ensimmäisenä tyttäremme ja Fritten valtava ilo on sanoinkuvaamaton. Sitten saapuu isäntäväki ja taasen suuri helpotus, että kaikki ovat koolla. Leluja Fritteherra sai mammalta ja ne ovat nyt erittäin tärkeitä ja niitä näytetään muille kateellisille ( mm. kissat ) Olemme koko perhe todella rakastuneita uuteen perheenjäseneen, on todella kuin olisi syntynyt ILTATÄHTI !!!!!
Suosittelen kaikille eläimistä välittäville, voisitte löytää eläimestä
pitkän ja kauniin suhteen.
Terveisin: Fritteherra ja äippä ja iskä + sisko
Takaisin