Kitta (ent. Gitta) kotona Suomessa

KITTA

Siitä on kulunut noin 5 kk, kun podenco-mix tyttö Kitta saapui meidän perheeseen 14.6.06. Aika pirteä ja vauhdikas tyttö oli, vaikka oli matkustanut pitkän matkan. Kotiin tulimme aika myöhään illalla ja ensimmäisen yön uudessa kodissa Kitta oli levoton, lopulta uni voitti ja Kitta nukahti aamuyöstä mamman jalkopäähän, jossa nukkumapaikka on edelleenkin. Onhan Kittalla oma korikin......

Seuraavana aamuna Kitta nuuhki, kiersi ja tutustui kotiinsa. Meidän kissat Lilli ja Hirmu kävivät välillä ihmettelemässä sekä tekemässä tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa. Sisäsiistiksi Kitta oppi vajaassa viikossa ahkeran ulkoilun ansiosta. Sopeutuminen ja leimautuminen meihin tapahtui nopeasti.

Ulkoilusta Kitta tykkää, pitkät kävelylenkit ovat tytölle mieluisia sekä koirapuistossa on kiva käydä juoksemassa sekä leikkimässä koirakaveruuksien kanssa. Kitta on muuten tosi nopea juoksija, harvat koiruudet pysyvät perässä. Kotona Kitta on aina siellä missä muukin perhe. Seurailee muiden touhua päiväunien lomassa lemppari nojatuolissaan. Kitta nauttii haleista, rapsutuksista sekä sylissäolosta. Kitsukka on hurmannut meidän koko perheen ja herättänyt ihastusta niin tutuissa kuin ohikulkijoissakin. Kitta on aivan ihana koiruus joka tulee kaikkien kanssa toimeen, lapsista Kitta eritoten pitää. Eli saimme todella suloisen koiruuden meidän perheeseen.

Suuret kiitokset etenkin Miialle kun huolehdit Kittan tulon meille sekä kiitokset Helenalle ja SOS:n tarhan henkilöille.

Riitta, Saul, Iinalotta, Iidasofia sekä Lilli ja Hirmu


Takaisin