Hope kotona Lohjalla
Sen jälkeen kun kuulin Hopen surullisen tarinan,ei mennyt varmaan päivääkään etten olisi miettinyt hänen kohtaloaan.Podenco-tyttö ja jäänyt ansa rautoihin kiinni ja purrut oman jalkansa poikki.Hopen onneksi hänet löysi pariskunta joka halusi auttaa.He ottivat yhteyttä Eddieen joka järjesti Hopen eläinlääkäriin.Eddie sanoi että hänenkin mielessään kävi ajatus että onko Hopen elämä enää elämisen arvoista kun on vain kolme jalkaa.Hope osoitti tämän arvelun turhaksi sillä kaikesta tuskasta ja kivusta huolimatta hän nuoli Eddien kättä ja heilutti häntää.Silloin Eddie päätti että tässä koirassa on vielä virtaa ja hän ei ole mikään luovuttaja! Näin Hopen ensimmäisen kerran kesäkuussa kun hän tuli kotihoidosta Padille.Silloin jo ajattelin että tuon koiran haluan.Itketti niin kovasti kun katsoin tuota kuvan kaunista koiraa ja sen elämäniloa-Hope ei missään tapauksessa ollut mikään reppana.Ulkotarhassa tyttö pomppi kuin kenguru ja nautti olostaan ihan silminnähden. Hope on kyllä varsinainen persoona.Erityisen hyvää pataa on Hope ja Zorro keskenään.Saattvat nahistella tuntitolkulla keskenään ja sitten kohta nukutaankin kylki kyljessä!Pihalla vauhti on sitä luokkaa että toisia pännii kun eivät saa Hopea kiinni.Mitenköhän lujaa vauhti olisi jos tytöllä olisi kaikki neljä jalkaa...sitä voi vain arvailla. Käytöstavoissa on ollut hieman opeteltavaa-Hope ei millään meinannut ymmärtää että pöydille ei hypitä eikä kaikkea ole tarkoitus syödä.Nyt ruokailu sujuu vähemmän hotkimalla ja tyttö uskoo kun sanoo että muiden kupeille ei mennä.Ilmeisesti Hope on ymmärtänyt että ruokaa tulee joka päivä ja jopa kaksi kertaa=) Ei voi muuta kuin ihmetellä tuota elämäniloa ja positiivisuutta mikä Hopesta aivan säteilee.Noin kaunista koiraa en ole koskaan ennen nähnyt ja olen todella iloinen että Hope tuli meille,ilostuttamaan tätä meidän hauvalaumaa ja ennenkaikkea tuomaan vauhtia tähän meidän perheeseen!