Kodittomat Espanjan Koirat ry

Kodittomat Espanjan Koirat ry on toiminut koirien auttamiseksi jo vuodesta 2006 alkaen. Toimintamme keskittyy Costa del Solin alueelle jossa työskentelemme yhteistyössä paikallisten tarkoin valittujen koiratarhojen kanssa. 

Toimimme auttamalla koiria ja tarhoja paikallisesti lahjoituksin sekä etsimällä kodittomille koirille uusia pysyviä koteja Suomesta. Tavoitteenamme on tehdä myös tiedottavaa työtä valistaen koirien tilanteesta Espanjassa ja eri auttamistavoista. Yhdistyksellä on toimintaa sekä Espanjassa että Suomessa. 

Kodittomat Espanjan Koirat ry on Suomeen rekisteröity yhdistys. Olemme rekisteröityneet Eviraan kaupalliseksi maahantuojaksi ja kauttamme Suomeen tulevien koirien maahantuonnissa noudatetaan annettuja tuontimääräyksiä ja rekisteröimme koirat TRACES järjestelmään. 

image image image image image image image image image image image image image image image image image image

Epävirallisten arvioiden mukaan Espanjassa hylätään vuosittain jopa 500.000 koiraa. Aurinkorannikon alueella on kymmeniä koiratarhoja ja niillä on jatkuvasti tuhansia koiria.

Alueella lopetetaan noin 250 hylättyä koiraa viikossa kunnallisilla tarhoilla. Suurin osa koirista on terveitä, nuoria kodeissa lemmikkeinä olleita koiria. Koirien kerääminen tarhoille ja niiden lopettaminen ei poista ongelmaa sillä koiria hylätään jatkuvasti lisää.

Lemmikkikoirien hylkäämisen syyt vaihtelevat laidasta laitaan. Metsästyksessä käytettäviä koiria - yleisesti galgo- ja podencorotuisia - hylätään ja tapetaan tuhansittain metsästyskauden päättyessä.

Koirien hylkääminen ja kaltoin kohtelu on hyvin syvällä espanjalaisessa kulttuurissa ja perinteissä. Asenteissa on saatu muutosta aikaan valistustyöllä ja uusien sukupolvien kasvaessa, mutta työtä tilanteen parantamiseksi on vielä paljon - ja koiratarhat täysiä.

Epävirallisten arvioiden mukaan Espanjassa hylätään vuosittain jopa 500 000 koiraa. Aurinkorannikon alueella on kymmeniä koiratarhoja ja niillä on jatkuvasti tuhansia koiria.

Uusimmat artikkelit
Trueno

Trueno

Yksi tarhan vapaaehtoisista löysi Truenon vaeltelemasta keskeltä vilkasta moottoritietä. Tarhan vapaaehtoinen otti Truenon mukaansa ja vei tarhalle turvaan. Todella iloinen, reipas ja...

Lue lisää
Chispa

Chispa

Chispa on yksi niistä isoista ja näkymättömistä koirista, jota kukaan ei huomaa. Surullista, että tämä komea ja älykäs koira on joutunut olemaan...

Lue lisää
Bambi

Bambi

Bambille etsitään myös kotihoitopaikkaa!

Lue lisää
Andy

Andy

Andy on pelastettu kunnalliselta tarhalta, jossa se kyhjötti vain häkin nurkassa. Kun Andy saapui Malagan tarhalle, muuttui sen olemus kokonaan. Pelko katosi...

Lue lisää
Reina

Reina

Reina on viettänyt tarhalla jo viisi vuotta, ja on yksi niistä huomaamattomista koirista, joita kukaan ei ole huomannut. Reina on leikkisä, kun...

Lue lisää
Terveys ja maahantuonti

Terveys ja maahantuonti

Koirien terveyttä seurataan tarhoilla resurssien puitteissa ja kaikki yhdistyksemme sivuille laitetut koirat ovat terveytensä puolesta valmiita matkustamaan Suomeen uuteen kotiin. Ennen koiran...

Lue lisää