Josie kotona Suomessa

Josie siis saapui Helsinkiin 01.09.2008 klo 04.20. Kuljetuslaatikosta tuli hieman hämillään oleva, mutta täydellinen, kaunis, siro podenco. Kuvien perusteella olin varautunut jopa hieman isompaan, mutta täydellinen pakkaus oli. Eka pissat tehtiin vasta lentoaseman pihalle. Auton nähdessään Josie pisti jarrut päälle, joten nostaen sinne mentiin. Hetki yhdessä istuttiin ja tutustuttiin auton perätilaan, kunnes matka Lahteen alkoi. Matka meni hyvin, käteeni nojaten. Koti pihalla olikin sitten odottamassa villakoira kaveri, Aatu, jota täytyi hieman pelätä, innokas kun oli. Mutta yhdessä sisälle ja hissiin, johon mentiin hieman maannitellen. Kotona Josie hyppäsi sänkyyn heti, jossa nukkuu vieläkin. Ruoat ovat maistuneet ja vatsa kaiken sietänyt. Sisäsiisteys melkein täydellinen, muutama vahinko on tullut, joista useimmat itseni syytä. Suomen vesisateesta ja pimeydestä Josie ei oikein pidä, mutta muuten ulkona on paljon haisteltavaa. Veto narussa onkin kova ja koulutus näin ollen hieman vaiheessa. Koulutuskentälle mennään, josko yhdessä opittais jotain. Autoilu sujuu jo hyvin. Yleensä se tarkoittaa, että ollaan matkalla koirapuistoon. Sieltä Josie kerran otti ja livahtikin toiselle puolelle aitausta. Mutta, yllätys, tuli heti käskystä takaisin. sen jälkeen aitaus onkin vaihtunut siihen, jossa ei aukkoja alareunassa ole. Koirakaverit on juoksutettu läkähdyksiin, vastusta ei vielä ole löytynyt. Villakoirastakin löytyi jotain vallan uutta, päätti puolustaa talon naista liian innokasta ihailijaa vastaan. Eka kyläreissukin sujui hyvin, lasten lelut lattialla vain mukavia. Kiellot kyllä tehoaa, mutta muisti tosi lyhyt. Eläinlääkäri palasi lomilta ja aika on jo varattu. Mennään luottavaisin mielin. Kaksin olot Aatun kanssa sujuvat aika kivasti, yksi kännykän laturi syöty ja sisustusta muutettu kuivakukkien osalta, nainen kun on. Palatessani kotiin, on havaittavissa lievää ADHD:tä, ilo on rajaton. Josieta odottaessani, varauduin erinäisiin ongelmiin, mutta kaikki on mennyt tosi hyvin. Vielä kuitenkin, kahden viikon jälkeen, odotan mitä on edessä, eihän tämä näin hyvin voi mennä! Sain todella kauniin, hellyyden kipeän, pienen podenco-tytön, jota voi rapsuttaa vaikka kuinka kauan, ei poistu paikalta. Kiitos Miialle ja espanjankoirille!! Vanha kertomus Josiesta tarhalla Espanjassa.

Takaisin