Alma (ent. Katie) kotona Suomessa
|
Alma tuli Suomeen tiistai-iltana 19.2 yhdessä Pinton kanssa.
Alma tuli reippaasti heti häkistä ulos, kun ovi avattiin. Lyhyen kotimatkan Alma istui autossa nätisti. Kotona se alkoi heti tutkia paikkoja, eikä välittänyt kissasta ollenkaan. Ensimmäisenä iltana käytiin myös heti pesulla, syötiin ja käytiin nukkumaan. Yön se nukkui nätisti omalla paikalla.
Pari ensimmäistä viikkoa pissat tulivat aina välillä sisälle, mutta sen jälkeen Alma on ollut täysin sisäsiisti. Heti ensimmäisellä viikolla Alma sai matolääkkeen ja kävi myös lääkärissä tarkastuksessa, jossa koira todettiin terveeksi. Ainoastaan navasta tuli huomautettavaa, koska se oli rakeisen tuntuinen. Myös anturat olivat epätavallisen pehmeät, mikä johtunee häkissä olosta. Pari viikkoa tämän jälkeen Almalle tuli kuitenkin ripuli, joka muuttui veriseksi. Kävimme uudestaan lääkärissä, ja syyksi selvisi suolistotulehdus. Siihen Alma sai antibioottikuurin, elektrolyyttejä ja erikoisruokaa. Tämän jälkeen Alma on ollut terve ja karvakin on parantunut huomattavasti. Alma on muuttunut koko ajan sosiaalisemmaksi, koirapuistossakin se leikkii jo innoissaan ja haastaa muita leikkiin. Perusluonteeltaan Alma on arka, mutta on rohkaistunut koko ajan. Luoksetuloa olemme harjoitelleet myös paljon, sillä se oli Almalle aluksi hankalaa ulkona, kun oli muita koiria lähellä. Nyt sekin sujuu jo paljon paremmin. Alma osaa myös kulkea hienosti hihnassa, matkustaa autossa, kulkea rappusissa ja istua. Kissan kanssa se myös tulee hyvin juttuun. Tosin aluksi se sai tassusta muutaman kerran, mutta nyt ne ovat jo parhaat kaverit. Todella hieno koira kaikin puolin! Kiitokset koko yhdistykselle, erityisesti Helenalle. Terveisin Alma, Onni-kisu, Matti ja Heli Vanha kertomus Katiesta tarhalla Espanjassa. |