Gordon ja Beckhamin kuulumisia kotoa

Beckham, eli Peksu tuli meille 28.5. Meille kerrottiin, ettei pikkuisemme ollut saanut ollenkaan rauhoittavia lennon ajaksi, mutta sitä ei Peksusta huomannut. Se oli rauhallinen, pieni hiljainen reppana, käpertyi nukkumaan syliin kotimatkan ajaksi. Beckham oli todella laihassa kunnossa, ja sen iho oli hurjana ihottuman vuoksi sen stressattua liikaa. Se oli myös tarhalla ollessaan masentunut. Alussa Peksu oli arka tutustuessaan uuteen ympäristöön - se kulki joka paikkaan 'äiskän' perässä, lenkillä se ei olisi malttanut kävellä, vaan se jäi mielellään seisoskelemaan keskelle tietä ja nuuhkimaan ilmaa. Sillä oli varmasti myös ikävä veljeään Gordoa, jonka kanssa se oli asunut ikänsä, ja joka nyt oli jäänyt vielä sydänmadon vuoksi hoidettavaksi Espanjaan. Alusta asti se olisi syönyt koko ajan. Painoa onkin tullut pienelle pojallemme jo 1,5 kiloa. Beckham on todellinen sylivauva. Jos se saisi päättää, se vain makaisi päivät pitkät siliteltävänä sylissä. Peksu on erittäin suloinen näky yrittäessään epätoivoisesti hypätä sille aivan liian korkealle sängylle perheen viereen nukkumaan. Beckhamin kanssa ei ole ilmennyt mitään ongelmia - se ei edes haukkunut ensimmäiseen kuukauteen. Ainoa harmi oli vasemmassa etutassussa todettu nivelrikko, joka hankaloitti sen liikkumista ennenkuin sille määrättiin lääkekuuri vaivaan. 28.6 lähdimme taas lentokentälle, tällä kertaa noutamaan Gordoa. Peksu oli tietenkin mukana. Alusta asti Gordo oli aivan toista maata kuin veljensä. Se hyppi innoissaan, touhotti ja oli vauhdikas. Ennen Gordon tuloa Peksu ei juurikaan leikkinyt, mutta melkein samantien Gordon saavuttua sekin innostui taas elämästä. Aluksi se oli toki mustasukkainen, sillä se kai pelkäsi kaiken huomion ja hellyyden menevän nyt Gordolle. Se yritti kovasti näyttää, että ''minä olin täällä ensin, minä olen pomo''. Mutta kun se huomasi, että rapsutuksia riittää molemmille tasavertaisesti, nahistelu loppui. Nyt pojat leikkivät, tai ennemminkin riehuvat, useita kertoja päivässä. Ne viipottavat pihalla hännät heiluen ja toisilleen leikkisästi muristen. Erityisesti ne tykkäävät leikkiä kengillä ja sukilla, tai millä ikinä, mitä ne vain löytävätkin. Niiden vakiotervehdys jonkun tullessa kotiin on, että ne nappaavat kengän suuhun ja tulevat hännät heiluen näyttämään upeita ''löytöjään''. Erikoista pojissa on se, että yleensä niin energinen Gordo kävelee lenkillä todella hienosti lenkittäjän vierellä, jopa ilman hihnaa. Rauhallisempi Peksu sensijaan juoksee niin kaukana, kun talutushihna antaa myöten, eikä sekään meinaa riittää. Molemmat pojat tulevat hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Ne nuuhkivat mielellään hetken vastaantulevia lajitovereita, mutta jatkavat sitten reippaana matkaa. Peksusta näkee, kuinka onnellinen se nyt on, kun jalkakin on saatu hoidettua kuntoon, ja se pystyy juoksemaan ja leikkimään ilman kipuja. Hassu ero aikaisempiin koiriimme verrattuna on myös se, että ne pitävät turkin harjaamisesta ja kynsien leikkaamisesta. Toisen ollessa käsittelyssä toinen tulee viereen istumaan ja odottamaan vuoroaan. Ne ovat äärettömän kilttejä, eivätkä ikinä ole edes yrittäneet näykkiä tai purra ihmisiä, ei edes pieniä lapsia, jotka saattavat vahingossa tukistaa niitä silittäessään. Syliinotettaessa pojat jäävät makaamaan juuri siihen asentoon, kun mihin ne on nostettu. Joskus ne saattavat sohvan reunalla nukkuessaan tipahtaa lattiallekin, jolloin ne vain katsahtavat ympärilleen ja jatkavat unia. Pojat ovat myös todellisia pusuttelijoita. Karvapalleromme ovat valloittaneet meidän kaikkien sydämet, jopa meidän perheen iskän, joka tähän asti ei ole ollut varsinainen koiraihminen. Entistä koiraamme se ei silittänyt juuri ikinä, vuosien aikana ehkä muutaman kerran ja silloinkin hanskat kädessä. Mutta näiden koirien kohdalla hän on kuin eri mies - hän nukkuu koirat kainalossa sohvalla, silittelee niitä taukoamatta ja lepertelee niille kuin pikkuvauvoille. Poikammekin totesi, että yleensä niin vakava iskämme ei epelkästään puhu koirille, vaan ennemminkin lässyttää niille. Iskä on rakentanut tonttimme rajoja kiertävän aidan koiruuksia varten, joten ne saavat juoksennella vapaasti pitkin pihaa, ilman että olisi vaaraa karkaamisesta. Myös naapurimme jackrussellinterrieri Korppu, sekä mummon ja vaarin pieni sekarotuinen Onni-koira ovat usein poikiemme seurana, ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään. Gordo ja Peksu kulkevat lähes joka paikkaan kanssamme. Ne tuntuvat todella tykkäävän automatkoista, ja aina nähdessään avoimen autonoven ne juoksevat hurjaa vauhtia sitä kohti valmiina hyppäämään kyytiin. Yksi lempikohteista on mummola, jossa ne saavat leikkiä Onnin kanssa. Onnikin on piristynyt, kun se on saanut leikkikavereita. Sama pätee naapurin Korppuun, joka on todellinen energiapakkaus. Nyt sillä on leikkikavereita joista on sille vastusta, ja jotka jaksavat touhottaa sen kanssa. Olemme todella onnellisia, että saimme nämä kullannuput meille asumaan.