Chip on nuori ja vilkas paimenkoira, joka etsii toistamiseen kotia täällä Suomessa. Chip on aikoinaan Espanjassa joutunut auton kolhimaksi, mistä pojalla on kasvoissa edelleen mojova arpi, mutta moinenhan tuo kaverille vain lisää katu-uskottavuutta! Suomessa Chip on ollut kaiken kaikkiaan jo lähes puolitoista vuotta ja tähän aikaan mahtuu parikin epäonnistunutta koti-vierailua ja hoitopaikkaa. Meillä Chip on ollut kotihoidossa jo kaiken kaikkiaan vuoden verran.
Meidän mielestä Chip on lähes täydellinen koira: Se on seurallinen, aktiivinen, fiksu, hyvin rohkea, tulee erittäin hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja pääsääntöisesti on myös kiltisti kotona ihmisten poissa-ollessa. Mutta… kyllä se on paimenkoira isolla P:llä. Eli Chip kaipaa johdonmukaista omistajaa kuka ei pelästy pienestä haukkumisesta tai hyppimisestä. Mikään mahdoton riehuva räkyttäjä Chip ei ole meillä ollut, mutta aikaisemmassa kodissa tämä oli se suurin syy, että päättivät pojusta luopua – heillä ei riittänyt taidot ja kärsivällisyys pojan kouluttamiseen, kun koira-kokemusta ei ennestään ollut.
Niinpä Chipille haetaankin nyt kotia, jolla on ennestään kokemusta koirista ja joka on valmis panostamaan koiran kouluttamiseen ja sen kanssa harrastamiseen. Chipistä kyllä joku saa aivan loistavan harrastus-koiran, sillä se on nopea oppimaan ja helposti palkittavissa. Agilityssä ollaan Chipin kanssa kerran käytykin ja poju oli luonnon lahjakkuus!
Vahvin epäilys Chipin rodusta on pyreneidenpaimenkoira, sillä ulkonäkö ja luonne sopivat Chipiin kuin nenä päähän! Adoptoimista harkitsevan kannattaakin tutustua hieman rotuun jo valmiiksi, sillä ventovieraita kiehnääväksi sohvaperunaksi tästä poitsusta ei ole, vaikka se kotona rakastaakin käpertyä oman ihmisen kainaloon suukottelemaan.
Enemmän Chipistä:
Chipin oma blogi
Chip aiemmin kotia etsimässä
Kuvaus Chipistä tarhalla