LILLEMAN

Hei, nyt kerron teille tarinan joka johti rakkaan Lillemanin tuloon kotiin. Meillä on entuudestaan rottweiler-Max, sekä kääpiövillakoira-Leo. Olemme pärjänneet koiriemme kanssa aina hyvin, ja vuosi sitten tilanteemme helpottui entisestään, ostimme omakotitalon jonka takapiha rajoittuu peltoon, jonka takana taas siintää metsä. Ihanteellinen paikka perheelle joka nauttii luonnon läheisyydestä, sekä antaa koirille mahdollisuuden temmeltää vapaana luonnon helmassa.

Sitten vuoden 2005 lopulla aloimme seurata pelastetaan koirat ry:n sivuja, tulos oli, että auttamishalumme heräsi. Mietimme että miten pärjäisimme kolmen koiran kanssa.. Päätimme yrittää. Otimme yhteyttä yhdistykseen, ja siitä alkoi Lillemanin matka kotiimme Raisioon. Mietimme sitten minkälaisen, tai oikeastaan minkä kokoiselle koiralle voisimme tarjota hyvän ja turvallisen kodin kaiken kokemansa jälkeen. Koska Max on niin suuri päätimme että emme pystyisi ulkoiluttamaan kahta suurta ja yhtä pientä koiraa, joten päätyimme pieneen, ja niitä löytyi espanjan koirista. Ilmoitin tilanteemme yhdistykseen ja kyselin minkälaista koiraa he meille suosittelisivat.

Ensin meillä oli kiikarissa narttu, joka oli noin kehden vuoden ikäinen. Seuraavana päivänä, maaliskuun 7 päivänä, sivuille ilmestyi mitä ihanin pienikokoinen uros nimeltä Lilleman. Otin sähköpostin välityksellä heti aamulla yhteyttä yhdistykseen, työpäiväni tuntui ikuisuuden kestävältä. Odotin pääsyä kotiin katsomaan onko minulle tullu jonkinlaista palautetta, ja oli sitä tullut, ihanaa! Illalla soitin Miialle ja keskusteltiin asiasta että mahtaako tämä ihana pieni poika olla sopiva jäsen värikkääseen perheeseemme. Tulos oli että päätimme yrittää. Oli tiistai kun asiat tapahtui, sitten alkoi odottaminen että koska saisimme hakea tämän ihanan pienen ystävämme kotiin ja ei aikaakaan kun minulle ilmoitettiin että kaikki ok, Lilleman oli tulossa lennolle Suomeen jo torstaina.. siitä alkoi pisimmät kaksi päiväämme.

Vihdoin tuli se kauan odotettu torstai. Töihin meno aamulla tuntui todella haluttomalta, mutta pitkä työpäivä päättyi kuitenkin lopulta. Sitten alkoi automatkamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkakavereina minulla oli siskoni Nora, vanhempi poikamme Jan sekä villakoiramme Leo. Vihdoin olimme perillä lentokentällä, odotus oli sietämätön. Lento oli jo laskeutunut. Tapasimme Helenan kanssa sovitulla paikalla, ja siellähän se meidän uusi koira oli. Aivan ihana pieni koira, sydämmeni oli myyty! Se oli mahtava tunne kun hänet vihdoinkin saatiin suomeen.

Ensitapaaminen Leon kanssa ei ollut niin kiva: ensin haisteltiin ja sitten hyökättiin kimppuun. Voi ei, ajattelin. Hiljaisena lähdimme ajamaan kohti Raisiota Lilleman siskoni sylissä etupenkillä, Leo poikani sylissä takapenkillä. Pientä murinaa kuului koko matkan. Mietin mitä sitten tapahtuisi kun Max ja Lilleman tapaavat.. Soitin matkalla ystävälleni, jolla on viisi koiraa, ja kysyin häneltä neuvoa. Hän neuvoi minut laittamaan Maxin sekä Leon ulos pihalle, jotta Lilleman rauhassa saisi tutustua uuteen kotiinsa ja vasta sitten päästää toiset koiramme sisälle. Päätin noudattaa tätä neuvoa.

Pelokkaana päästin koirat sisälle, ja mitä ihmettä, he haistelivat toisiaan hännät heiluen! Sitten alkoi merkkaus, Lille käveli ympäri kotiamme ja merkkasi sen omakseen. Merkkaukset tehtyään se tuli viereeni yöunille. Seuraavana päivänä mieheni Kai oli koirien kanssa kotona, kaikki sujui ihan hyvin. Aikaa on jo kulunut, ollaan tutustuttu toisiimme, ja todettu että kyllä kannatti! Lilleman on oppinut talon tavoille, ei enää merkkauksia, ei leikkejä öisin, ja että ruokaa ei tarvitse piilottaa vaan sitä saa kaksi kertaa päivässä riittävästi. Nyt kun elämme jo toukokuuta, emme edes voisi kuvitella elämäämme ilman tätä vilkasta, kilttiä ja erittäin tempperamenttistä Lilleä.

Toivon kertomukseni rohkaisevan kaikkia jotka miettivät koiran ottamista espanjasta. Vielä suuri kiitos Mialle ja Helenalle arvokkaasta työstänne kodittomien koirien hyväksi!

Takaisin