Linda kotona Suomessa

Linda eli Limppu, Limpperi, Isomöhkö saapui Suomeen lokakuussa -07 Odotimme kotiin arkaa, pientä haukkua, joka tarvitsisi paljon aikaa tutustua ja rohkaistua. Noh, lentokentällä kuikuiltiin ystävän kanssa terminaaliin saapuviin kuljatusbokseihin, ja ihmettelimme, että missä se pieni arka on. Siellä se istua tapitti (isot) korvat ja silmät tarkkoina ympärillä tapahtuvaa vilskettä. Arkuudesta ei ollut tietoakaan, meille tulikin koirasatsin tarkkaavaisin haukku. Ja iso möhkö se oli jo silloin, vaikka kovin laiha oli. Kun päästiin autoon, Limppu touhusi koko matkan Helsingistä Raumalle ummistaen silmänsä vain noin puoleksi tunniksi Lauran sylissä. Muuten se kaivoi läpi takapenkin maton aluset, ja yritti aivan väkisin saada kojelaudalla olevan nakkipussin itselleen. Tiesin, että jaaha, aika aktiivinen tapaus on tämä tuttavuus. Hyvä hyvä, vaikka työn sarkaa tulisi Limpun opettamisessa olemaan. Kun päästiin kotiin, Limppu hyppäsi ensitöikseen suoraan sängylle, ja yritti tappaa kaikki tyynyt. Kieltäminen oli yhtä kuin ei-mitään-reaktiota, ja pois nostamisesta vain innostui "jee, leikitään tätä lisää!" Mutta aivan alusta asti typy oli hyvin hyväntahtoinen ja ennen kaikkea ihmisrakas. Se halusi heti kellahtaa viereen sängylle, se tuli aivan kiinni ihoon ja nukkui peiton alla koko yön tyytyväisenä pitkät ketarat ojennettuina. Peruskoulutus aloitettiin suihkupullolla, koska pois työntäminen ja "EI!" eivät tuottaneet mitään tulosta. Suihkupullon avulla tehostettu "EI" alkoikin toimia nopeasti, ja kodin perus"EI"t tulivat tutuiksi. Limppu varasti alkuaikoina pöydiltä kaiken syötäväksi kelpaavan, mutta se oli ymmärrettävää, ja pikkuhiljaa elämän tasaantuessa sekin tapa jäi pois. Kaneli-koiraan totuttautuminen kävi Limpulta helposti, Kanelilta vähän hitaammin. Kaneli kun oli tottunut olemaan kuningattarena, ainoana koirana minulla, joten uusi tulokas ja sen vaatima (häneltä luonnollisesti vähenevä) huomio saivat Kanelin vähän pois tolaltaan. Se keräsi kaikki lelut ja luut omaan petiin ja murisi kun Limppu koitti tulla lähelle. Se olisi halunnut myös vahtia molempia petejäkin, mutta se oli kovin vaikeaa, ne kun sijaitsivat tuolloin vastakkaisilla seinustoilla. Kuukauden päivät Kaneli jaksoi kiukutella, kuitenkin koko ajan vähenevissä määrin. Loppujen lopuksi se tottui uuteen kaveriin, ja nyt ne ovat aivan erottamattomat. Limppu ei ollut sisäsiisti tullessaan. Selvästi se reagoi elämänmuutokseen vatsallaan, ja kakkaa sai kerätä lattioilta useamman kerran yössä. Aamulla kun herättiin, harvoin ehdittiin ulos ennen ekaa pissaa. Pikkuhiljaa kuitenkin harjoiteltiin, ja minäkin opin palomies-tyyppiseen pukeutumiseen, eli verkkarit täysillä päälle ja suoraan sängystä ULOS. Muutamassa kuukaudessa pisukerrat ja sisälle kakkaamiset vähenivät, ja nykyään Limppu pidättää jo juuri niin kauan kuin on tarvis. Eli on täysin sisäsiisti. Limppu on alusta asti ollut hevostallilla vapaana, kun ensin totuttelimme hevosien olemassaoloon. Limpulla ei ole metsästysviettiä juurikaan, joten vapaana uskaltaa pitää hyvinkin. Se tykkää juosta tallilla muiden koirien kanssa, ja sekoilla ja syödä yllätyskikkareita joita löytää. Vahtiviettiä Limpulla on, ja se toteuttaa sitä kaikkialla, myös muualla kuin omassa kodissa. Tallilla se haukkuu uudet tulijat kuorossa tallin omien koirien kanssa, ja erityisesti miehiä se haukkuu kaikkein vimmatuimmin. Tallin omaa miestä se jaksaa edelleen seurata ja haukkua, siinä on Limpun mielestä selvästi jotain hämärää... Kuitenkin Limppu tottelee hyvin kun sen käskee pois, ja usein tuleekin hiukan tyytyväisen näköisenä luo, kun on ensin ilmoittanut että joku tulee. Limppu tottelee nykyään todella hienosti. ToKon opettajamme ehdotti, että Limpun kanssa kannattaisi alkaa harrastaa ToKoa aktiivisesti ja ehkä jopa kilpailla. Se on todella miellyttämisenhaluinen koira, ja nauttii käskyjen toteuttamisesta. Kun Limpun käskee odottamaan paíkallaan, se istuu vaikka vartin, jos saa tulla -käskyä ei kuulu. Myös agilityssä se on todella innoissaan ja tykkää siitä. Siitä taitaakin tulla aika estetykki tulevaisuudessa :) Limppu kun tykkää juosta usein täysillä, sen kanssa harrastetaan myös juoksemista polkupyörän vierellä, ja se tykkää myös juosta ponikärryjen vierellä. Kun ajellaan ponien kanssa metsäteillä, Limppu saa juosta vapaana, ja se tykkää haastaa pikkuponeja pieniin juoksukilpailuihinkin spurttailemalla niiden viereen ja edelle. Ponit eivät aina tätä kisailua tajua, mutta Limpulla ainakin on hauskaa :) Limppu on todellinen sydäntenvalloittaja lerpuilla korvillaan ja ihanalla luonteellaan. Se haluaisi olla aina sylikoirana, ja ihmisten seura on sille korvaamatonta. Se on aina niin innoissaan kun joku antaa sille edes hetken huomiota. Kiitos Espanjan koirille ja erityisesti Helenalle, joka annoit tämän ihanan otukset tulla elämäämme. Limpun ansiosta olemme oppineet niin paljon elämästä. Kunpa osaisimme nauttia elämän joka hetkestä yhtä täysin rinnoin kuin tuo meidän Limppu. -Essi Vanha kertomus Lindasta tarhalla Espanjassa.

Takaisin