|
Saavuin Suomeen heinäkuussa 2006. Vastassa lentokentällä minua oli uusi "mamma" ja rakkaus roihahti ensinäkemältä. Kotimatka autossa Tampereelle sujui hyvin ja lentoväsymystä pois nukkuen. Kotipihassa minua odotti uusi isäntäni ja "sisko", Sissi nimeltään. Pieni iloinen koiraneiti, joka otti minut vastaan iloisesti tutustuen. Heti aamutuimaan lähdimme lenkille tutustumaan uuteen kotiympäristöön. Palattuamme edessä oli uuden kodin nuuhkiminen. Ripeästi se sujuikin ja yllätyksekseni sain vielä pari uutta ystävää, kaksi kissaa jotka myös ovat kilttejä, kovia puskemaan ja puhdistavat nuollen myös minun turkkini. Keittiön löysin heti ja ruokaa saatuani nukahdimme Sissin kanssa vierekkäin. Uusia asioita on tullut minulle Suomessa vastaan. Lumi on jännittävä ja mukava elementti jossa on mukava peuhata ja kieriä. Myös saunassa on tullut oltua ja sieltä minua ei meinattu saada pois, ehkä se entisen kotimaani lämpö tuli mieleen:) Elämäni on sujunut loistavasti ja olen rauhallinen, kiltti ja tottelevainen herrasmies, tosin siskon kanssa saamme kyllä halutessamme matotkin rullalle. Metsälenkit ja kuurupiilo siellä ovat mieluista hupia. Adoptiolapsi kun olen, on nimeni muuttunut Ludosta Otto-pojaksi. Ei nimi miestä pahenna, eihän? Leikkisästi minua myös Manolitoksi kutsutaan, olenhan kova poika pussaamaan. Sylissä löhöily ja suukottelu on mukavaa puuhaa. Minulla on nyt loistokoti. Kiitos siitä Mertsille, "kummitädille", joka usutti mamman espanjankoirat sivuille ja juuri minun kuvani sulatti sydämet. Kiitos Siru, kakkoskummitäti, kyydistä Vantaalta Tampereelle. Erityisesti kiitos Miialle ja kaikille jotka tekevät tätä hyvää työtä meidän hylättyjen hyväksi. KIITOS! Hyvää kesää kaikille! Onnelliset, Otto+ muu perhe |
Takaisin