Nelli (ent. Mary) kotona Suomessa
|
Nelli on ollut kotona nyt reilu kolme viikkoa ja meillä on kaikki sujunut tosi hienosti.
Nelli on ihana tyttö ja oppii koko ajan paljon uutta. Nelli tuli heti alusta asti hyvin toimeen meidän Ville-koiran kanssa, joka tuli meille viime kesänä Espanjasta. Ville oli alussa hieman mustasukkainen jaetusta huomiosta, mutta nyt ne ovat ihan selvästi toistensa parhaat kaverit:) Riitaa ei ole tullut edes ruuasta, vaikka Nelli kovasti ruuan perään onkin. Alussa pidettiin kupit eri puolilla keittiötä, mutta nykyisin syö nätisti vierekkäin ja kumpikin käy lopuksi nuolemassa toisen kupin puhtaaksi. Luut ja muutkin herkut syövät myös sovussa. Nelli on reipas lenkkeilijä ja on alkanut viihtyä myös koirapuistossa. Alussa koirapuisto vähän pelotti Nelliä ja hän hyppi portti vasten ja rauhoittui vasta kun sai hihnan takaisin kaulaan. Pelkäsi ressukka kai, että jätetään sinne juuri kun oli vihdoin saanut oman kodin! Nyt Nelli on jo ymmärtänyt että puistoilun jälkeen pääsee taas kotiin, ja on jo innokas puistoilija. Kiitos vielä kaikesta Miialle ja Helenalle, ei oltaisi voitu Nelliä ihananpaa tyttöstä saada! Vanha kertomus Nellistä tarhalla Espanjassa. |