Kertomus Masista kotona Suomessa

Masi on nyt asunut meillä kaksi viikkoa ja kaikki on sujunut hyvin. Alkuun Masi oli todella arka ja säpsähti karkuun pienestäkin liikkeestä. Ei oikein uskaltanut syödä tai juoda, pälyili vaan kuppejaan ja meitä. Tuntui myös jännittävän sisälläoloa ja oviaukkoja. Aluksi ei uskaltanut tulla makuuhuoneeseen omalle pedilleenkään. Onneksi nakit olivat suurta herkkua alusta asti ja niillä saimme Masin houkuteltua pedilleen. Kun tajusi, että peti oli sitä varten pysyttelikin siinä ja nukkui ensimmäiset päivät lähes kokonaan. Teimme lyhyitä lenkkejä lähiympäristöön ja pian Masi rupesikin saamaan lisää itseluottamusta. Oli hienoa nähdä ensimmäistä kertaa pienen hännän töpön heiluvan villisti!

Masi on rohkaistunut aivan mielettömällä vauhdilla. Miehiä se vieläkin arastelee enemmän kuin naisia, mutta on siitä huolimatta valmis tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa. Se on ollut mukanani töissä (Kauniaisten Ratsastuskeskuksessa), missä se saa vapaana juosta ja temmeltää. Tallilla on ihana seurata Masin touhuiluja, kun se iloisesti moikkailee ihmisiä ja muita koiria. Tähän mennessä on tullut toimeen kaikkien kanssa. Hevosistakaan se ei välitä, väistää aina jos hevonen on tulossa liian lähelle. Masi oppi myös muutamassa tunnissa, että kentälle tai maneesiin ratsastustunnin aikana ei saa tulla. Siinäkin olivat nakit suureksi hyödyksi, sekä kärsivällinen apuri Raya.

Masi on siis sopeutunut Suomeen todella hyvin. Se on yllättänyt meidät joka päivä uudestaan ja uudestaan viisaudellaan ja oppimiskyvyllään. Alusta alkaen se on ollut sisäsiisti ja osannut kulkea remmissä (pienen alkukankeuden jälkeen) hienosti. Peruskäskyjäkin se on oppinut todella nopeasti. Olemme käyneet mökillä ja veneilemässä sekä kyläilleet Masin kanssa ja kaikissa paikoissa se osaa suhtautua uusiin asioihin suurella mielenmaltilla. Tämän parempaa koiraa emme olisi voineet mistään saada! Suuret kiitokset yhdistykselle, Helenalle ja Timolle sekä erityisesti Miialle!

T. ylpeät ja umpirakastuneet omistajat Maiju&Make sekä espanjankoira Masi


Takaisin