|
Saavuin väsyneenä lentokentälle aikaisin aamulla 11.4. Tirkistelin kopin oven takaa ympärillä hyöriviä ihmisiä hämilläni ja ihmeissäni. Ja-has mitähän elämässä nyt sitten tulisikaan tapahtumaan? Vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa autokyydillä kohti Kuusankoskea. Aluksi jaksoin hiukan katsella maisemia sekä nauttia uuden emäntäni minulle tarjoamaan kalkkuna-leikettä. Hyvältähän se maistui pitkän reissun jälkeen ja pikkuhiljaa aloin myös samalla luottamaan että varmaan tässä nyt ihan hyvin käy. Pelkäsin kovasti aamuyön pimeyttä ja kylmyyttä, enkä uskaltanut edes tarpeitani ulos tehdä, joten ensimmäisenä aamuna uudessa kodissa menivät kyllä eteisen matot pesuun. Onneksi minua lohdutettiin että matot on jo vanhoja, joten ei niillä niin suurta väliä, ostetaan kuulemma syksyksi sitten uudet... Suihkun jälkeen pääsin sitten nukkumaan. Löysin mukavan paikan talon alakerrasta yhden lapsen kainalosta, siinä muuten nukun edelleen. On lämmintä ja rauhallista ja saan tytön hereille yölläkin mikäli oikein kovasti pissattaa. Ensimmäiseksi päiväksi seurakseni jäi perheen vanhin tyttö ja yhdessä opettelimme että kyllä täällä viileässä Suomessakin voi tehdä tarpeensa ulos. Eikä siinä tarvittu todellakaan kuin yksi päivä ja homma alkoi sujua mukavasti. Muutenkin sopeutumiseni on ollut todella nopeaa ja uskallan jo näyttää oikean ”minäni”. Olen erittäin leikkisä ja suhteellisen energinen. Onneksi talossa on 2 vuotias poika ja näkisittepä kuinka paljon sen huoneesta löytyy ”lainattavia” leluja! Kantelen leluja, omia ja ”lainattuja”, ympäri taloa. Heittelen niitä itselleni jos ei kukaan muu tajua heitellä niitä noudettavakseni. Olen oppinut jo istumaan, menemään makuulle ja tietysti sen missä on jääkaappi. Myös perheen jäsenet tunnistan jo laumaksi ja vieraat osaan sujuvasti haukkua. Velvollisuudekseni olen myös tunnollisesti ottanut tavan herätellä porukan ajoissa ylös. Viiden maissa aamulla lähden kierrokselleni, kierrän kaikki makuuhuoneet ja saan hereille ne jotka eivät niin kovin sikeästi nuku. Kukapa nyt malttaisi upeita kevätaamuja tuhlata nukkumiseen kun nyt tuntuu siltä että täytyy elää täysillä! Selkeästi kyllä olen ulkoilmakoira siinä mielessä että viihtyisin mieluiten koko ajan ulkona, ainakin näin kun nuo ilmat eivät niin kovin kylmiltä tunnu. Minulle vähän onkin suunnitteilla josko takapihalle saisin jonkinlaisen kesäaitauksen niin voisin vapaasti kuljeskella takaovesta ulos ja sisään. No tällä hetkellä on kyllä kelvannut yläkerrassa oleva parvekekin josta voin haukkumisella tervehtia ohikulkevat naapurit ja lekotella iltaauringossa. Käytöstäni on kovasti kehuttu, olen kuulemma todella kiltti, sopeutuvainen ja mukava tyttö. Erityisen hyvin osaan käyttäytyä muiden koirien seurassa, vieraita ihmisiä ensin hiukan arkailen. Myös kauniiksi minua kehutaan, sen huomaavat ohikulkijatkin, jotka niin mielellään pysähtyisivät silittelemään minua jos vain antaisin. Olen siis varmaan kaupungin kaunein tyttökoira! Kevätterveisin, kovasti jo suomalaistunut Megan |
Takaisin