¨
ESPANJAN KOIRAT
Miro kotona Suomessa
Miro (ex-Liam) saapui Suomeen ensimmäisenä Selwon koirista, joulukuun puolessa välissä 2006. Miron saapumista oli ehditty odottaa jo jokunen viikko, sillä yskän takia lento kotiin viivästyi.
Miro kotiutui lumettomaan Jyväskylään muutamassa päivässä. Se oli ensimmäisestä päivästä lähtien sisäsiisti, vatsa toimi moitteettomasti, eikä terveydentilassa ollut muutenkaan mitään valittamista. Turkin kuntoa ovat kehyneet oikein näyttelyvalioiden omistajat. Ihmiset ovat pyöritelleet epäuskoisena silmiään, kun olemme kertoneet Miron alkuperästä.
Miro ystävystyi pian talon pupun kanssa, erehtyen luulemaan tätä kai pienikokoiseksi koiraksi. Koirakavereiden kanssa Miro oli ensimmäisinä viikkoina aika valikoiva ja on toisinaan sitä edelleen. Remmissä se on alkanut rähisemään vasta, kun taloon tuli toinen koira yllyttäjäksi.
Miro rakastaa ulkoilua yli kaiken! Se kulkee väsymättä tuntikaupalla metsässä ja kerää suuhunsa kaikki vastaantulevat roskat. Miro otti ennakkoluulottomasti vastaan sekä lumen, pakkasen että appiukon porot. Ulkona meidän herrasmiehestä kuoriutuukin esiin aivan toinen koira. Sisällä Miro käyttäytyy kuin enkeli: se ei ikinä hauku, tuhoa esineitä tai varasta pöydillä lojuvaa ruokaa. Ulkona se juoksee pää viidentenä jalkana jänisten ja oravien perässä, loikkii ojien pohjilla ja kaivautuu lumen alle, kadoten näkyvistä kokonaan.
Miro on ollut meille juuri "se oikea" koira, emmekä ikinä olisi uskoneet, että pääsisimme kodittoman koiran kanssa näin helpolla.
Sanat eivät riitä kertomaan kiitollisuudesta Miialle, Helenalle ja kaikille Miron kotiin auttaneille!!!
Miro & Miika ja Jenni
Takaisin