¨ ESPANJAN KOIRAT

Musti (ent. Musty) kotona Suomessa

Elämme tätä kirjoittaessani huhtikuun puoltaväliä 2007. Uusin perheenjäsenemme Musti on soluttautunut täydellisesti perheeseemme saavuttuaan Malagan lennolla juuri jouluksi 2006 iloksemme. Lentokentällä vastaanotimme laihan, karkeakarvaisen "sarjakuvakoiran" jollaista olin aina halunnut. Cavalieri-vanhapiikamme ei ollut lainkaan yhtä riemastunut uudesta kumppanistaan, olihan "Hänen Armonsa" tähän asti nauttinut ainoan koiran ominaisuudessa etuisuuksista,jotka nyt menivät jakoon. Outo tulokas kun tunki jatkuvasti ihmisten rapsutettavaksi ja kiilasi vanhan rouvan voimalla ja täysin häpeilemättä. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja näistä kahdesta on tullut ystävykset ja kuten toivoimmekin,antaa Musti vanhalle pyöreähkölle cavalierille sopivasti vauhtia ja liikunnan riemua. Sopeutuminen ei ole ollut aivan helppoa Mustille. Lumi oli miellyttävä kokemus,siinä on ihana peuhata,mutta pakkanen ei tuntunut lainkaan niin mukavalta. Emäntä ryhtyikin varusteluun ja osti mukavat kumipuhjaiset töppöset jotka paitsi pitivät tassut lämpiminä niin myös antoivat mukavasti pitoa nelivedolle Suomen oloissa.

Sisäsiistiksi Mustimme oppi loppujen lopuksi melko nopeasti. Pari "vahinkoa" heti kotiuduttuamme olivat täysin ymmärrettäviä kun piti Espanjan auringon alle kakkaamisen sijasta kyykkiä lumelle.Kun ruokapuoli saatiin kuntoon ei vahinkojakaan enää sattunut.Se ruokapolitiikka olikin emännälle alkuun suuri ihmetys. Musti kieltäytyi kaikista kolmesta koiranruuasta jota emäntä oli "lihotusdieetti" mielessä ostanut juuri tätä varten. Enemmän kiinnostivat cavalierin laihdutusnappulat ja ennenkaikkea kotiruoka!!! Valmistin siis aliksi Mustin murkinaksi Yrjölän puuroa ym. kotivalmisteisia koiranpöperöitä. Pikkuhiljaa salakavalasti joukkoon lisättiin raksuja ja kuinkas ollakaan; nyt Musti on pääsääntöisesti raksuruokinnassa. Jos kuitenkin tässä koirassa olisi ainesta caravanariksi niin eväät kulkevat helpommin mukana tällä ruokavaliolla.

Olemme saaneet Mustista iloisen ja energisen leikkikaverin 3-vuotiaalle pojallemme ja toivottavasti espanjalaisemme innostuu myös tottelevaisuuskoulutuksesta jonka lumoihin emäntä vielä tämän kuun aikana tämän johdattaa. Musti on hyvin oppivainen ja innostunut ja uskon että edessämme on monia hauskoja vuosia.

Espanjankoiraa harkitsevalle neuvoksi : suhtaudu tulokkaaseen kuin koiranpennun saapumiseen kotiinne. Kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä. ( Tarpeeksi usein ulos tarpeille niin että tämä asia hahmottuu. Jos katumme varren valaisintolppa olisi puu,se olisi varmasti ylilannoitettu!) Jotenkin tuntui että Mustilla kesti muutama viikko oppi ihmisten puheen uusi rytmitys. Olihan elämässä kerralla tapahtunut kovin monia muutoksia.

Olemme kiitollisia ja iloisia Mustistamme! Kiitokset Espanjan koirat ry:lle ja erityisesti Helenalle joka toimi yhteyshenkilönämme!

"Mustelotista" nauttien,

Minna,Kari,pikku-Kalle ja Tessi


Takaisin