Väiski (ent. Rabbit) kotona Suomessa


17.4.2007

Rabbitin kuva netissä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihastuimme avon kanssa suuriin korviin, myös ikä ja luonne tuntuivat täydellisiltä. Korvien myötä keksimme Rabbitille suomalaiseen suuhun helpomman nimen eli Väiski Vemmelsääri. Väiski tuli suomeen 13.-14.4.-07 välisenä yönä ja koko ajomatka Jyväskylästä lentoasemalle jännitti että minkälainen poika sieltä oikein tulee. Vähän myös jännitti että miten meidän 6 vuotias saksanpaimenkoira Demi suhtautuu uuteen tulokkaaseen.

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin olisi osannut toivoa. Lentomatka oli sujunut hyvin ja Väiskillä oli onneksi kaverina kaksi muuta koiraa niin ei tarvinnut yksin matkustaa. Lentokentältä autoon Väiski piti kantaa koska vielä rauhoittava aine nukutti kovasti. Autolla odotti Demi joka otti Väiskin hyvin vastaan. Tuntuu että Demi suhtautuu jotenkin suojelevasti Väiskiä kohtaan ja yrittää aina näyttää mallia uusissa asioissa, isosiskomaisesti;)

Mitään ongelmia ei siis koirien välillä ole ollut. Molemmat ovat perusluonteeltaan rauhallisia ja antavat toistensa olla rauhassa. Alussa Väiski vähän jännitti Demiä, mutta voi olla että joku iso koira on joskus hyökännyt tms. Yhteiset kävelyt tuottivat parina ensimmäisenä päivänä ongelmia koska Väiski ei suostunut poistumaan pihasta. Nyt pihalla olokin sujuu jo vapaana koska Väiski seuraa meitä ja tulee kutsusta luokse. Myös oman nimen tunnistaa jo.

Paljon on täällä ihmeellisiä ääniä ja hajuja verrattuna Espanjaan. Autot ovat vieläkin vähän pelottavia, mutta edistystä tapahtuu koko ajan. Kävely ei myöskään ole Väiskin lempipuuhaa, mieluummin se tykkäisi maata varjossa omalla pihalla ja kuunnella uusia ääniä. Koirakavereihin alamme pikkuhiljaa tällä viikolla rauhassa tutustua, katsotaan mitä Väiski tuumaa.

Sisäsiisteys on unohtunut tarhalla ja välillä tulee tarpeet sisälle. Mutta ollaan koettu myös onnistumisen hetkiä ulkona! Pikkuhiljaa varmasti sisäsiisteys muistuu taas mieleen.

Väiski antaa tehdä kaikki "hoitotoimenpiteet" todella hyvin. Suihkussa ei ollut mitään ongelmia ja samoin tassujen pyyhkimisessä. Uskon että myös kynnet antaa hyvin leikata. Väiskillä on menossa lääkekuuri ja myös lääkkeet saa annettua hyvin kun piilottaa ne nakin sisään. Ruokahalu ei ole kyllä mikään hirmuinen, jos nappuloita ei sekoittanut hyvin riisiin niin ne jäi syömättä. Maksamakkara, juusto ja makkara/nakit kyllä kelpaisivat.

Todella ihanan kaverin olemme saaneet ja Iso Kiitos siitä Helenalle ja Espanjan koirat ry:lle!

T: Nina, Janne, Demi ja Väiski


Takaisin