ROCKY B
|
Rocky B, kastroitu rottweiler uros tuli Espanjasta Suomeen noin 2 kuukautta sitten uuteen kotiinsa. Nyt Rocky on kuitenkin kotihoidossa Tampereella ja etsii uutta, kokenutta kotia.
Nuorella parilla, joka Rockyn adoptoi, oli kyllä aiempaakin koirakokemusta, mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi paljon auktoriteettia ja määrätietoisuutta Rockyn tarpeita ajatellen. Vuoden vaihteessa Rocky varasti pöydältä ruokaa ja kun sitä otettiin siltä pois, Rocky puraisi omistajaa käteen kaksi kertaa. Tilanteen syntymiseen vaikutti varmasti moni asia. Uutena vuotena ulkona oli paljon pauketta ja Rockyn kodissa paljon vieraita ihmisiä. Luonnollisesti Rockyn ja uusien omistajien suhde ei myöskään ollut vielä kehittynyt tarpeeksi selväksi. Koiralla oli nälkä ja se ei ollut vielä oppinut, että pöydältä ei voi ruokaa ottaa. Rocky on sisäsiisti koira, se osaa kulkea nätisti hihnassa ja toiset koirat eivät saa siinä oikeastaan mitään reaktiota aikaan. Se ei välitä vaikka sille joku koira haukkuu tai ärisee. Rocky tarvitsee määrätietoisen, kokeneen kodin, joka pystyy tarjoamaan sille runsaan liikunnan ja aktiviteettien lisäksi johdonmukaista koulutusta. Uskomme, että säännöllinen elämä, riittävä liikunta ja määrätietoinen kohtelu tuo esiin tasapainoisen ja hienon koiran. Rocky on vielä nuori, noin 1,5 vuotias ”murkkuikäinen” villikko, joka kokeilee luultavasti rajojaan myös tulevassa kodissa. Ennen Rockyn mahdollista luovuttamista uuteen kotiin Rocky käy yhdistyksemme avustuksella kokeneen koiraterapeutin arvioitavana ja eläinlääkärin tarkastuksessa ja uudelle omistajaehdokkaalle kerrotaan näiltä käynneiltä saadut lausunnot. Rocky koirakouluttajan arvioitavana 3.1. Rocky kävi tänään koirakouluttaja Pertti Vilanderin neuvolatunnilla, jossa koiran luonnetta (hermorakenne, aggressiivisuus, puolustushalu yms.) testataan erilaisilla tilannetesteillä. Vilanderilla on vuosikymmenien kokemus koirien koulutuksesta ja ns. ’ongelmakoirista’. Lisäksi hän on itsekin kasvattanut rottweilereita, joten rotu on hyvin tuttu. Vilander totesi Rockyn olevan erityisen hienoluonteinen yksilö. Testissä se ei näyttänyt minkäänlaista aggressiivisuutta, käveli hienosti hihnassa sekä myös irti ollessaan seurasi ja totteli kotihoitajaansa. Muista, haukkuvista koirista se ei välittänyt. Rocky osaa odottaa lupaa syömiseen kun sille on laitettu ruokakuppi lattialle. Yksinoloa on opeteltu ja se alkaa sujumaan koko ajan paremmin. Ensimmäiset 20 minuuttia poika hiukan vinkuu ja sitten rauhoittuu nukkumaan. Tässä vanha kertomus Rockysta tarhalla: Tämä nuori rottweiler poika on hylätty Asperoneksen tarhalle kodista yhdessä nartturotikan kanssa. Koirat ilmeisesti hylättiin kun perheeseen syntyi lisää lapsia. Rocky on hiukan reppana nuorimies komeasta ulkokuorestaan huolimatta. Se haluaisi kovasti tulla ihmisen perään häkistään ja kiertää välillä samalla tassunsa ihmisen jalkojen ympärille! Rocky tulle hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa; se jakaa häkin yhden nartun ja yhden uroksen kanssa ja tykkää kovasti leikkiä niiden koirien kanssa. Rocky on noin 60 cm korkea ja painaa noin 30 kiloa. |