Roli kotona Suomessa
|
Elikkäs, nyt hieman kuulumisia Rolista. Rollukka saapui meille 14.11.2007. Oli ollut kotihoidossa Lohjalla. Aivan mahtava pötkylä hän on, tulee mainiosti toimeen toisen koiramme Sheddyn kanssa, on oikea naistenmies. Roli on kotiutunut todella hyvin, alkuun hieman jännitti muutama päivä, mutta sitten jo vedettiin kauheeta rallia pitkin huushollia ja riehuttiin Sheddyn kanssa. :) Leluista poika ei niin kovasti välitä, joskus saattaa pallon suuhun napata tai riepotella pehmoleluja.
Ruoka on maistunut alusta saakka todella hyvin, kaikki menee alas ja on muutenkin todella perso ruualle. Todella fiksu koira, muutamia käskyjä ollaa opeteltu kuten, istu ja maahan ja nekin opittiin hetkessä. Tarkoitus olisikin, että keväällä/kesällä ilmottauduttaisiin koirakouluun harjoittelemaan arkitottelevaisuutta tai jotakin vastaavaa. Ulkona käyttäytyy todella hyvin. Hihnassa kuljetaan kauniisti vetämättä, eikä räyhätä kellekkään. Muut koirat kiinnostaisivat todella paljon mutta vielä ei uskalla mennä kovinkaan monen lähelle. Vapaana ollaan pidetty silloin tällöin läheisessä metsässä sekä pellolla, ei lähde haahuilemaan minnekkään ja kun kuulee oman nimensä niin köpöttelee kyllä luokse. Koirapuistossakin ollaan oltu, mutta ei oikein uskalla mennä muiden kanssa leikkimään, jää yleensä viereen seisoskelemaan. Roli on todella mukavuuden haluinen, tulee aina viereen sohvalle ja nukkuu yöt sängyssä, lattialla ei haluaisi olla hetkeäkään. :) Lasten kanssa tulee hyvin toimeen. Uusia ihmisiä hieman pelkää, eteenkin miehiin suhtautuu todella varautuneesti. Yksin kotona osaa olla ja on täysin sisäsiisti. Jos on kova hätä niin osaa kyllä pyytää ulos menoa. Roli on kaikinpuolin upea ja ihana koira, tottelevainen ja aina iloinen. Ei tarvitse kuin vilkaista niin saa kauhean hännänheilutus hepulin ja pusuttelukohtauksen. Kiitos yhdistykselle ja eteenkin Hellulle tästä mahtavasta perheenjäsenestä! Vanha kertomus Rolista kotia hakemassa. |