Espanjassa ilmestyvässä suomenkielisessä ilmaisjakelulehdessä oli ollut artikkeli eläinsuojelusta ja sen lopussa yhteystiedot. Nuori suomalaisnainen löysi siitä tarvitsemansa puhelinnumeron ja soitti Aurinkorannikon Eläinten Ystäville:
”Olimme retkeilemässä mieheni kanssa Marbellan toisella puolella, lähellä Selwon safaripuistoa. Ihan sattumalta alitimme pikatien ja jouduimme hiekkapohjaiselle tielle. Maasto oli hyvin kaunista: pieniä kukkuloita vihreän kasvillisuuden peitossa. Asutusta tuskin näkyi, vain muutama talo siellä täällä. Ohitimme tienviitan jossa luki "Nirvana" ja jonkinlaisen entisen hevoskarsinan ja yhden vaalean auton romun, ruostuneen Pandan, joka oli jätetty kuivuneen joenuoman viereen. Pysähdyimme hetkeksi ja kuinka ollakaan, siihen ilmestyi kaksi suloista koiranpentua. Saimme houkuteltua ne luoksemme ja ruokittua niitä hieman, mutta lopulta ne juoksivat pois.”
”Jos me toisimme pennut teille, niin olisiko mitään mahdollisuutta sijoittaa ne jonnekin hoitoon?”
Lupasimme kysellä hoitopaikkaa, ja lopulta sellainen löytyikin, pienen neuvottelun jälkeen PADin koiratarhalta. Pentuja sen sijaan ei enää löytynytkään. Niitä käytiin hakemassa, mutta turhaan. Mitkään kutsuhuudot ja koiranruokapurkkien kalistelu joenuoman tienoilla ei tuonut pentuja takaisin.
Kun ehdin töiltäni, ajoimme paikan päälle tutkimaan tilannetta. Ainoa isomman näköinen rakennus oli vanha finca, eli maalaistalo, noin sadan metrin päässä soratieltä. Aikamme seisoskeltuamme fincan portilla, kaksi miestä käveli talosta meitä kohti. Esittelimme itsemme ja kyselimme pennuista. Toinen miehistä kertoi olevansa fincan vahti ja nimeltään Antonio. Hän ei ollut pentuja nähnyt mutta neuvoi meitä ajamaan joenuoman yli ja ylös metsäistä tietä pitkin mäen päällä olevalle portille.
”Siitä vasemmalle menee kapea soratie, ja sen päässä on mökki. Siellä on iso liuta koiria. Sinne voi kyllä mennä katsomaan, sillä omistaja käy hyvin harvakseltaan.”
Koirat oli jätetty mökille oman onnensa nojaan ja yksi naapureista oli tehnyt asiasta ilmoituksen poliisille. Mitään konkreettista ei kuitenkaan ollut asialle vielä tehty.
Pennut nähnyt pariskuntakin ehti tulla paikalle Fuengirolasta asti ja niin menimme porukalla koiraliutaa katsastamaan. Ajettuamme mäen päälle saavuimme portille, joka oli auki. Sen toisella puolella oli aukeama, jonka yhdellä laidalla oli lasten ruostunut keinu. Pysähdyimme aukealle. Kohta vasemmanpuoleiselta soratieltä tuli kolme koiraa, äänekkäästi haukkuen. Haukunta loppui välittömästi, kun otimme kuivamuonan esille. Nappulat lensivät joka suuntaan karvaturrien hotkiessa niitä.
Koirat ja varastomökki
Kävelimme tien päässä olevaa pellistä ja muovipressuista kyhättyä varastomökkiä kohden, jonka vieressä oli Märskin kontti. Asuinrakennuksia ei alueella ollut. Kaksi muuta koiraa tulivat pihasta varovaisen etäisyyden päähän haukkumaan. Sekin haukunta loppui ruokapurkkien ilmaantuessa nälkäisten kuonojen eteen. Uskaltauduimme lähemmäksi ja pihalta löytyi pari ketjuun sidottua koiraa. Vanhassa maalipurkissa oli sormen verran vettä pohjalla. Kuivamuonaa ei näkynyt missään. Konttia vastaan oli nostettu pari aaltopeltilevyä. Sen kummempia koirankoppeja tai suojia siellä ei ollutkaan eläimille.
Kun palasimme aukealle, paikalle tuli auto, joka pysähtyi ja kuljettaja tuli ulos. Selitimme taas asiamme. Mies kertoi olevansa aukean omistaja ja että mökin omistaja oli mies, jonka liiketoimet olivat sujuneet huonosti. Miestä ei ollut näkynyt 6 kuukauteen, mutta vaimo oli käynyt muutaman kerran mökillä.
SELWON KOIRAT OSA 2 (24.10.06)
Selwon koirien pelastusoperaation ensimmäinen vaihe oli sujunut suhteellisen hyvin, vaikkemme olleet pentuja löytänetkään. Uskoimme, että pennut piileksivät jossakin pusikossa. Seuraavalla käynnillämme pari päivää myöhemmin ajoimme jälleen kahdella autolla. Tarkoituksemme oli ottaa varastorakennukselle oman onnensa varaan jätetyt koirat mukaamme ja viedä ne SOS:n koiratarhalle, jossa niistä pidetään huolta. Koirien aiemmalla omistajalla olisi mahdollisuus olla yhteydessä tarhaan, mikäli on kiinnostunut huolehtimaan koirista ja haluaa pitää ne edelleen itsellään.
Satoi kun lähdimme Marbellasta. Vihreiden kukkuloiden päällä purjehtivat pilvet rakoilivat sopivasti kun saavuimme Nirvana-suuntaviitan kohdalle. Muutamien päivien sateiden jälkeen maasto oli peittynyt kauniin vihreään nurmikkoon. Koska isot koirien kuljetushäkit eivät olleet mahtuneet autoihin, olin "viritellyt" omani laskemalla takaistuinten selkänojat ja panemalla joustavan, kaksintaitetun muoviverkon auton etu- ja takaosan väliin.
Kun tulimme maatilan avonaiselle portille ja pysähdyimme aukealle, tietä pitkin tulla juoksenteli "vastaanottokomitea" innokkaasti häntiään heilutellen. Ilonhaukunta oli varsin äänekäs. Eikä Kolmijalka (nyt nimeltänsä "Chica") ollut suinkaan porukan viimeinen. Voi sitä riemua kun eteen pantiin vadit kukkuroillaan ihanaa kuivamuonaa!
Pelastuspartion mieskuljettaja pantiin peruuttamaan Volkkari sadan metrin pituista kapeata soratietä pitkin mökin pihamaalle. Ruokakipot täytettiin taas ja jaettiin pikavauhtia nälkäisten eteen. Välillä tuli aikamoinen erimielisyys kahden koiran kesken. Välienselvittely kävi niin kuumana, että osapuolet vierivät tien pengertä alas, ja melkein päätyivät piikkiseen karhunvatukkapusikkoon. Peltipurkit olivat täynnä vettä sateiden jäljiltä, ja sain viskattua yhden vesikipollisen vinhasti pyörivien koirien päälle. Se jäähdytti tunnelmat välittömästi ja karvaturrit irrottivat vikkelään otteen toisistaan.
Kolmijalka-Chica piti nostaa autoon kun ei itse voinut ponnistaa yhdellä takajalalla. Ruokatappelussa pahemmin selkäänsä saanut karvaturri nilkutteli, joten sekin nostettiin Chican seuraksi VW:n perälle. Kun otin sen syliini, karvojen alla tuntui pieni laiha koiran kroppa. Pentuja ei edellekään näkynyt missään. Ehkä olikin niin, ettei kukaan paikalla olevista koirista ollut niiden emo. Muille koirille annettiin vielä kunnon annokset ruokaa ja sitten korjattiin jäljet pois. Seuraavilla käynnillä veisimme loputkin nälkiintyneet koirat.
Meri ja koirat
Paluu Fuengirolaan sujui kommelluksitta. Vähän ennen pimenemistä saavuimme SOS-Animalsin tarhalle. Kuvissa Chica ja musta karvaturri Alonso otetaan autosta ulos ja tarhan tytöt kantavat aitauksiin. Uusi elämä alkaa. Huomenna on vuorossa käynti eläinlääkärillä. Chican jalantyngän haava ei ole täysin umpeutunut.
Terveisin, Meri Hallamaa
Aurinkorannikon Eläinten Ystävät
SELWON KOIRAT OSA 3 (29.10)
Saapuessani Espanjaan lokakuun lopulla olin jo saanut Meriltä tietoa ja kuvia Selwon koirista. Päätimme, että kun tulen niin loputkin koirat haetaan pois hylätyltä mökiltä ja viedään SOS:n tarhalle. Sunnuntaina 29.10 sovimme Anetten ja Taimarin kanssa että nyt haetaan koirat pois. He olivat käyneet pari päivää aikaisemmin koiria ruokkimassa ja Liza, sakemannisekoitus, oli tämän jälkeen juossut monta kilometriä heidän autonsa perässä! Lähdimme matkaan kahdella autolla, jotta kaikki 4 jäljellä olevaa koiraa mahtuisivat mukaamme. Perille päästyämme jätimme toisen auton kauemmaksi, ettemme herättäisi liikaa samalla seudulla asuvien naapurien huomiota. Edellisellä kerralla humalainen naapuri oli tullut ihmettelemään miksi nuoripari hiippailee hänen maidensa lähistöllä ja koirat olivat puolustaneet Anettea ja Taimaria haukkuen ja muristen.
Lähestyimme mökkiä ja Anette kutsui koiria. Sieltähän ne tulivat meitä iloisina juosten vastaan! Halusimme lähteä mahdollisimman nopeasti pois ja nostimme kaksi koirista autoon, saimme jopa arahkon Lucaksen suhteellisen helposti kyytiin. Lähdimme kahden muun kahden kanssa kävelemään toiselle autolle. Liza seurasi meitä ilman hihnaa, Tovea talutin hihnassa, mutta ilmeisesti sekin olisi seurannut meitä myös irrallaan toiselle autolle eli noin puolen kilometrin päähän. Uskomatonta miten hienosti myös isot, kettingin päässä eläneet ”vahtikorat” Liza ja Tove antoivat nostaa itsensä autoon ja miten kilttejä ne muutenkin olivat, varmasti vaistoisivat, että haluamme auttaa niitä.
Koirat saapuvat SOSn tarhalle
Saavuimme SOSille, isommat koirat vietiin alatarhalle, jossa heidän kaverinsa, kolmijalkainen Chica ja Liam olivat olleet jo viikonpäivät, kaverukset olivat tosi iloisia nähdessään jälleen toisensa! Ne saivat jäädä kaikki asustelemaan samaan häkkiin. Pienin ja arin koirista, Lucas, oli kakannut ja oksentanut autoon niin paljon sitä raukkaa jännitti, se vietiin ylätarhoille samaan häkkiin kilttien pikkukoirien kanssa.
Reilu kuukausi pelastusoperaatiosta on jo kulunut, mutta koirien aiempi omistaja ei ole ollut yhteydessä paikallisiin koiratarhoihin ja kysellyt koiriaan tarhoilta. Paikallinen tapa on, että kodittomat ja pitkään vapaana tietyllä alueella ilman omistajaa kuljeskelevat koirat otetaan talteen, joko kunnallisille tarhoille rankkurin toimesta tai yksityisille koiratarhoille vapaaehtoisten eläintenystävien avustuksella. Koirien omistajat tietävät tämän ja voivat etsiä koiransa tarhoilta ja hakea takaisin kotiin. Ellei omistajaa löydy, kunnallalliset tarhat lopettavat kodittoman koiran kymmenen päivän kuluttua ja yksityiset tarhat pyrkivät löytämään koiralle uuden, pysyvän kodin.
Koirista Lucas ja Linus ovat sivuillamme kotia etsimässä, Liamilla on jo oma koti tiedossa Suomessa ja Tove sekä Liza ovat Ruotsin sivuilla kotia etsimässä, mutta jos olet kiinnostunut adoptoimaan jommankumman, ota yhteyttä niin selvitetään mikä on tilanne, onko niillä jo koti Ruotsissa tiedossa. Kolmijalkainen Chica saa luultavasti kodin Anetten ja Taimarin luota.
Lyhyt video Selwon hylätyistä koirista (vaatii Flash-tuen selaimeesi)
