SONIC
|
Sonic, Espanjassa kuulemma Super-Sonic, muutti elokuun puolessa välissä Rovaniemelle. Sonic on melkoinen vekkuli koiraksi, joka päivä tuntuu olevan jokin uusi metku mielessä. Ensimmäisinä päivinä kaikki oli kovin pelottavaa, mutta viikossa koirapoika on tottunut suuriin, valkoisiin kiviin, roskalaatikkoihin ja jopa liikennemerkkeihin. Metsästäjän vaistonsa Sonic on osoittanut useaankin otteeseen. Ounasvaaran jänispaistit ovat saaneet metsästysvietin heräämään, kun iltalenkeillä pomppivat pitkäkorvat ovat saaneet pojan värisemään innosta, joten ihan pian ei ehkä kokeilla vapaana olemista... Kotona Sonic on vauva. Se nukkuu jack russelin kopassa!, kömpii sohvalle, eikä oikein hallitse pitkiä koipiaan. Vähintään kerran päivässä se putoaa innostuksissaan sohvalta tai tuolilta. Pari päivää sitten se myös tajusi, että koiranpennut leikkivät palloilla ja leluilla ja saavat iltahepuleita, jolloin juostaan pitkin taloa. Ainoa ongelma on ollut toisten koirien kohtaaminen. En tiedä johtuuko se epävarmuudesta vai suojelunhalusta, mutta kaikkia koiria tervehditään kovalla ärinällä. Appiukon sheltin kanssa ollaan kuitenki tultu jo kavereiksi. Sonic vaikuttaa rehelliseltä ja oppivaiselta, hassulta, iloiselta ja pitkäkoipiselta. Lisäksi sillä on maailman suurimmat korvat :) Kiitoksia Miialle vekkulista, joka lievittää surua Iitu-russelin jälkeen! Minna, Ville ja Sonic |