Nella (ent. Tina) kotona Suomessa

Saavuimme kotiin Jyväskylän Kukkumäkeen maanantaina 10.9 siinä aamu seitsemän pintaan. Toinen koirani Nuutti oli hoidossa äitini luona, mutta kissani Lili oli meitä vastassa. Nella oli aluksi ihmeissään kylmästä kelistä ja märästä maasta ja ei millään halunnut kävellä nurmikolla :D Sisälle päästyämme Nella meni heti ensimmäisenä haistelemaan kissaa.. Ja kissani kun on tottunut painimaan viimeiset puolitoista vuotta melko läheisesti toisen koirani kanssa, nii ei hän osannut Nellaa yhtään vierastaa eikä pelätä. Tosin Nellan mielestä ei ollut mukavaa, kun Lili alkoi heti nuolemaan kuonoa, jolloin oli pakko pikkaisen ärähtää! Samanlaisia ärähdyksiä sattui ensimmäisen päivän aikana muutamia, mutta jo parin päivän jälkeen kotiintulosta, Nella ja Lili leikkivät yhdessä kuin vanhat ystävät.

Nella asettui taloksi heti kättelyssä, ja on alusta asti viihtynyt erinomaisesti muunmuassa sängyssäni ja sohvalla ja kaikessa muussa ihanassa pehmeässä paikassa! Aluksi jopa vaikutti siltä, että Nella olisi täysin sisäsiisti, mutta noin viikko kotiutumisesta tuli jonkinlainen taantuma ja vahinkoja alkoi sattumaan.. Kahdesti on merkattu minun sänkyäni, kerran sohvaa, kerran uutta mattoa ja pari kertaa äitin tekstiilejä :D:D muita pahuuksia nella ei ole tehnyt.. Sitten muutama sana Nellan ja Nuutin totuttelemisesta toisiinsa.. Alku oli suorastaan pelottava :D Nuutti murisi ja räyhäsi ja näytti siltä, että se pistelee Nellan poskeensa.. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt!! Pari ekaa päivää Nuutti oli äitillä hoidossa ja totuttelimme koiria parin tunnin pätkissä toisiinsa.. Pikkuhiljaa se alkoi sujua, ja jo keskiviikkoiltana otin Nuutinkin kotiin. Aluksi oli pientä murinaa siitä, saako uusi tulokas tulla sänkyyn nukkumaan ja saako se koskea Nuutin leluihin ym, mutta tämäkin meni pian ohi. Tänä päivänä Nuutti ja Nella tulevat toimeen tosi hyvin ja leikkivät päätä pahkaa yhdessä! Mielipuuhaa on kilpajuoksu äitin pihassa. Riitaa tulee enää ainoastaan luista tai muista herkuista, mutta molemmat osaavat onneksi hyvin pitää puoliaan! Nella kulkee hienosti hihnassa ja tykkää lenkkeilystä tosi paljon.

Kaikki eläimen ja ihmiset kiinnostavat Nellaa tosi paljon, mutta jostain syystä parin viime päivän aikana Nellasta on tullut hieman ujo uusia asioita kohtaan.. Mistä lie tämä sitten johtuu, en tiedä.. Lisäksi Nuutti on opettanut Nellalle sellaisia ikäviä asioita, kuten, jos käytävästä kuuluu pienikin ääni, sitä on haukuttava aivan täysillä!! Tai jos pihalla tulee vastaan eläin tai ihminen, niin sillekkin pitää haukkua ja murahdella, ihan vaan huvikseen. Näistä ongelmista yritämme parhaillaan selvitä.. Toivottavasti se onnistuu, ennen kuin saamme haukkumisen takia asunnosta häädön :D:D Tämän viikon alussa käytin Nellaa lääkärissä tarkastuksessa. Kaikki oli muuten hyvin, mutta leikkaushaavaan on kasvanut pieni patti. Se ei ollut tyrä, eikä siinä ollut sen kummempaa tulehdusta, joten lääkäri epäili, että se on vain jonkunlainen allerginen reaktio. Varmuuden vuoksi lääkäri määräsi kuitenkin 10 päivän antibioottikuurin. Nellan vatsa on onneksi kestänyt sen hyvin. Kovasti tuntuu tuo pieni kaunokainen nauttivan elämästään Suomessa!! En usko että kaipaa espanjaan. :D Siinä kai ennimmät kuulumiset.. Pitää kirjoitella lisää taas kun on jotain kerrottavaa :):):):)

Terveisin: Helena Lammi

Ps. Kaksi kuvista on otettu PADilta.


Takaisin