Koirien tilanne Espanjassa
Kaikki, jotka ovat Espanjassa lomailleet, ovat varmasti nähneet kaduilla ja rannoilla yksin kulkevia koiria. Kaikki irti juoksentelevat koirat eivät silti välttämättä ole kodittomia vaan Espanjassa, niin kuin muissakin eteläisen Euroopan maissa on tapana päästää koira yksin ulos ulkoilemaan. Osittain tästäkin johtuen Espanjassa kuolee vuosittain noin 100 000 koiraa liikenteen uhrina.
Epävirallisten arvioiden mukaan Espanjassa hylätään vuosittain jopa 500 000 koiraa ja alue, jossa koiria hylätään eniten, on Etelä-Espanjassa sijaitseva Andalucia. Tuolla alueella sijaitsee myös Costa Del Sol eli suomalaisittain Aurinkorannikko, joka on suosittu turistialue. Pohjois-Espanjassa koirien hylkäämismäärä on etelää pienempi. Epävirallisten, koiratarhojen henkilökunnan arvioihin perustuvien arvioiden mukaan matkalla rannikkoa pitkin Malagasta Gibraltarille eli alle 150 km alue, on tällä rannikon osuudella monia koiratarhoja ja yhteenlaskettu koirien määrä näillä tarhoilla on noin 2500 - 3000 koiraa!
Espanjan useimmissa kunnissa ei ole minkäänlaista eläinsuojelulakia. Eläin on usein hyödyn väline ja esimerkiksi vinttikoiraa saatetaan pitää hyödyllisenä niin kauan kuin se jaksaa metsästää tai niin kauan kuin metsästyskautta kestää. Sen jälkeen siitä tarvitsee jotenkin päästä eroon ja espanjalainen sanonta "huono koira ei ole luodin arvoinen" voi tänäkin päivänä tarkoittaa sitä, että koirat hirtetään puihin, juoksutetaan kuoliaiksi tai jopa kivitetään. Karmeaa tarinaa, mutta valitettavasti eivät mitään yksittäistapauksia. Espanjalainen kulttuuri, varsinkin Etelä-Espanjassa, on vielä todella kaukana siitä, että eläinten hyvinvointi käsitettäisiin tärkeäksi asiaksi.
Koirien hylkäämissyyt ovat mitä erilaisimpia; koira on saanut pentuja, koira haukkuu tai pissaa sisälle, omistajien muutto tai avioero ovat myös hyvin yleisiä syitä. Koiria myydään yleisesti ja suhteellisen edullisella hinnalla kenelle tahansa, myös eläinkaupoissa, joiden oloista on liikkunut kammottavia tarinoita. Ainakin Sevillassa on myös erikseen ”lemmikkieläintori”. Yleinen tapa Espanjassa on myös antaa koira tai kissa eli ”mascota” joululahjaksi, tästä seuraa se että tarhat ovat täynnä hylättyjä eläimiä joulun jälkeen, kun koirasta kasvaakin iso ja se ei enää ole pentu. Yleisiä koirien hylkäämiskausia ovat joulun lisäksi myös muut loma-ajat, esim. joulu, kesä ja pääsiäinenkin. Eteläisessä Espanjassa koirat elävät usein kokonaan kettinkiin kytkettynä pihakoirina, sekä erilaisissa talleissa tai vajoissa pääsemättä sisälle isäntiensä luokse.
Eläinten hylkäämisiin ja epäinhimilliseen kohteluun eivät syyllisty pelkästään espanjalaiset vaan myös esim. englantilaiset ja saksalaiset turistit, jotka jättävät jälkeensä kodittomia koiria. Esimerkiksi P.A.D:n ja SOS:n koiratarhan koirista moni on tuotu kodista, kun isäntäperhe on lähtenyt takaisin kotimaahansa. Täytyy kuitenkin muistaa, että espanjalaisissa on myös paljon todellisia eläinystäviä, jotka pitävät hyvää huolta lemmikeistään.
Irti juoksentelevia koiria rankkurit keräävät säännöllisesti kunnallisille tarhoille, jossa koiria säilytetään noin 10 päivää, jonka jälkeen ne lopetetaan. Malagan kunnalliselle tarhalle, joka käsittää koko Malagan läänin, tulee viikossa noin 100 koiraa ja saman verran koiria lopetetaan viikon aikana. Malaga Pondiin kerätään Malagan läänin alueelta kiinni otetut koirat, joita tulee sinne noin 100 viikossa ja suunnilleen saman verran koiria lopetetaan viikossa. Koirien lopettamistavoista kunnallisilla tarhoilla liikkuu kammottavia silminnäkijöiden kertomuksia koirien hengiltä kaasuttamisesta ja yleisesti tarhojen huonoista oloista. Malagassa, lähellä kunnallista tarhaa toimii myös yksityinen Socidad Protectora De Animales Y Plantas de Malaga, jossa on aina noin 500 - 700 koiraa. Tästä linkistä pääset tarhan omille sivuille, jotka ovat espanjan kieliset ja saattavat sisältää järkyttäviä kuvia ja tarinoita.
Aurinkorannikon yksityiset tarhat, joilla koiria ei lopeteta, kuten esimerkiksi P.A.D:n ja SOS:n tarha hakevat kunnallisilta ”tappotarhoilta” koiria kun heillä on tilaa.
|