Xena kotona Suomessa

Xena saapui jouluaattona aamuyöllä Helsinki-Vantaalle. Kahden maattavasta kuljetushäkistä tuli ulos mustavalkoinen urhea ja samaanaikaan hyvin hämillinen koira. Reippaasti lentokentän liukuovista ulos ja uuteen maailmaan. Seurasi vielä parin tunnin automatka Valkeakoskelle, vieraiden ihmisten kanssa, oudossa korissa, joka alkoi tuntua turvapaikalta, kunhan sai tassunsa vieressä istuvan ihmisen syliin. Ensimmäisenä päivänä ja jouluaattona muut juhlivat. Suurimman osan jouluaatosta ja seuraavastakin päivästä Xena nukkui korissaan eikä pannut pahakseen, kun sen päälle vedettiin paksu villapeitto. Kotiutuminen tapahtui kuitenkin nopeasti. Jo joulupäivänä Xena alkoi kanniskella kenkiä, sukkia, puseroita, tyynyjä ja rei'itti ne salamannopeasti naskalinterävillä hampaillaan. Liukuovet ovat easy piece of a cake kenkiin innostuneelle kaverille. Palloa tälle koiralle ei kuitenkaan voi vielä heittää, koska se herättää siinä kauhua. Xenan persoonallista leikkiä on ollut nipistely ja hihasta vetäminen - samankaltaista peliä kuin aiemmalla löytökoirallamme aluksi. Leikki yltyy äkkiä rajuksi ja siihen täytyy vielä opettaa rajoja. Koiran aiemmasta eloonjäämisstarategiasta kertoo, miten sulavasti se nousee tarkastamaan, onko pöydillä syötävää. Ruoan saannin varmistaminen on varmaan pitkäikäinen trauma, vaikka siinä on jo vähän edistytty. Luultavasti paisteja ei tästä lähtien kuitenkaan kannata unohtaa pöydille. Ulkona oli huomattavasti talvisempaa kuin Malagasta lähdettäessä, mutta takkia ei tarvinnut sovitella päälle. Yhteistä Malagan kanssa olivat myös jänikset. On vaikea kuvata taluttajan yllätystä, kun koiran päässä niin sanotusti räjähti pupun seistessä hämärällä pellolla parinsadan metrin päässä. Xena onkin hieman eri koira ulkona kuin sisällä. Sisällä syödään ja leikitään, ulkona metsästetään. Kun vertaa villakoiriin, tämän koiran korvat ja silmät tekevät jatkuvaa työtä ja se ikävä kyllä näkee paremmin kuin omistajansa. Luulisimme, että Xenasta kehittyy kuitenkin kiva kotikoira. Ja kunhan laumatunne kasvaa ja nälkä hellittää, saattaa olla, että se ei empimättä vaihda meitä rusakkoon.

Takaisin