Refugio Galgos
Yhteistyö Refugio Galgos en Familia Adopciones -tarhan kanssa aloitettiin kesällä 2012. Tarha sijaistee Alhaurin de la Torressa, noin 15 minuutin ajomatkan päässä Malagan lentokentältä. Tarha on yksityinen ja ylläpidetty lahjoitusvaroin ja vapaaehtoisvoimin.
Vera Thorenaar Reddering on nainen tarhan takana, hän on alun perin kotoisin Hollannista mutta asunut Espanjassa vuosia. Vera aloitti tarhan toiminnan maaliskuussa 2011 – sattumalta – kuten moni Espanjassa asuva ulkomaalainen joita koirien hätä on koskettanut ja saanut aikaan auttamisen kipinän. Veran työuralla tapahtui muutoksia ja hän huomasi, että yllättäen hänellä oli aikaa käsissään. Vera oli yhteydessä hollantilaiseen vinttikoiria pelastavaan yhdistykseen ja sai inspiraation auttaa galgoja. Alussa Vera auttoi galgoja kotonaan mutta sai mahdollisuuden vuokrata kenneleitä ja tilaa jonne toiminta keskittyy tänä päivänä.
Tarhan toiminta on pienimuotoista, koiria on noin parikymmentä joista suurin osa galgoja, muutama podenco mahtuu mukaan. Koiria haetaan tarhalle turvaan tappotarhoilta sekä muilta tarhoilta hieman kauempaa jossa tilat eivät ole yhtä hyvät. Veran tarhalla koirat saavat elää asianmukaisissa tiloissa, juosten vapaana useita tunteja päivässä. Tarhalla on oma eläinlääkäri jossa koirat käyvät ja tämän lisäksi tarha tekee yhteistyötä Malagan Protectoran kanssa mm TRACES rekisteröinnissä ja virkaeläinlääkärien tarkastuksissa. Tarhan koirat ovat hyvinvoivia ja rakastettuja, mutta tilaa vapautuu Verankin tarhalta uusille apua tarvitseville koirille vain silloin, kun koiria adoptoidaan.
Katso tarhan tekemä video vuoden 2012 koirista.
Tarhalla on myös omat espanjankieliset nettisivut.

